Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Esityslista 02.09.2026/Asianro 5


 

Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston sinfoniaorkesterin matka Firenzeen syksyllä 2027

 

43/12.03.04/2025

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 02.09.2026  

 

 Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston sinfoniaorkesteri suunnittelee osallistumista Firenzessä ja Toscanan alueella järjestettävään kansainväliseen nuoriso-orkesterifestivaaliin elokuussa 2027. Festivaalia on järjestetty jo 26 vuoden ajan, ja siihen osallistuu vuosittain noin 10–15 nuoriso-orkesteria eri puolilta maailmaa. Festivaalin konserttipaikkoja ovat Firenze ja Montecatini Terme. Festivaali tekee yhteistyötä myös muiden Italian alueellisten musiikkifestivaalien kanssa.

 

 Musiikkiopiston sinfoniaorkesteri on alustavasti suunnitellut neljän päivän pituista matkaa festivaalille. Matkan aikana orkesteri soittaa kaksi konserttia, joista toinen järjestetään Firenzessä Loggia dei Lanzissa ja toinen Montecatini Termessä. Konserttien lisäksi matkan ohjelmaan sisältyy harjoituksia sekä tutustumista Toscanan alueen kulttuuriin.

 

 Festivaalin järjestäjän toimittaman alustavan tarjouksen mukaan osallistumismaksu on noin 700 euroa per henkilö. Tarjous sisältää majoituksen Montecatini Termessä, aamiaiset ja yhden aterian päivittäin, matkanjohtajan palvelut, bussin lentoasemakuljetuksineen sekä kahden konsertin järjestämisen ja markkinoinnin. Lisäksi kustannuksia syntyy lentolipuista, joiden arvioitu hinta on 400 euroa per henkilö, matkalle lähtevien työntekijöiden päivärahoista ja vakuutuksista, yhteensä noin 2000 euroa sekä kuljetuksista Lohjalta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja takaisin yhteensä noin 500 euroa. Matkalle lähtee 37 oppilasta ja 5 musiikkiopiston opettajaa, eli yhteensä 42 henkilöä. Matkan kokonaiskustannus on yhteensä noin 48 500 euroa.

 

 Musiikkiopiston sinfoniaorkesteri on kerännyt varoja Lohjan musiikkitoiminnan kannatusyhdistys ry:n tilille lukuvuoden 2025-2026 aikana noin 10 000 euroa. Syyskuussa 2026 orkesteri tekee taustanauhat Lohjan teatterille sekä äänitteen Vihdin lukiolle ja niistä saadaan tuloja yhteensä 2500 euroa. Syyskuussa toteutetaan myös yhteistyökonsertti Tinos-yhtyeen kanssa ja siitä saadaan tuloja noin 4000 euroa. Joulukuussa 2026 Suomen laulun kanssa toteutettavasta yhteiskonsertista arvioidaan saatavan noin 3000 euroa tuloa. Kevätlukukaudella 2027 musiikkiopiston sinfoniaorkesteri järjestää varainkeruukonsertin, josta saadaan yhteensä noin 4000 euroa. Avustuksia säätiöiltä haetaan syksyn 2026 aikana yhteensä 12000 euroa. Oppilaiden omavastuuosuus matkasta on noin 200-300 euroa riippuen saatujen avustusten määrästä. Musiikkiopiston osuus matkasta on noin 2000 euroa ja sillä katetaan matkalle lähtevien työntekijöiden päivärahat ja vakuutukset. Musiikkiopiston osuus matkasta katetaan talousarvion sisältä.  

 

Lisätiedot Rehtori, Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto, Heidi Ketola, heidi.ketola(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösesitys

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös

 

------------------------------------