RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Esityslista 02.09.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston puhallinorkesterin matka Aabenraahan
43/12.03.04/2025
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 27.03.2025 § 27
Lohjan Puhallinorkesteriyhdistys ry suunnittelee rahoituksen hakemista, jotta Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston A-puhallinorkesteri voisi tehdä matkan Lohjan ystävyyskaupunki Aabenraahan lokakuussa 2025.
Alustavan suunnitelman mukaisesti orkesteri lentäisi Kööpenhaminaan ja matkustaisi sieltä bussilla Aabenraahan. Matkalle lähtisi yhteensä noin 25 henkilöä. Matkan tavoitteena olisi soittaa Aabenraassa kaksi konserttia, joista toinen toteutettaisiin yhteistyössä paikallisen musiikkioppilaitoksen kanssa.
Matkakulut tulevat olemaan noin 15 000 euroa ja yhdistys hakee niihin rahoitusta Forsströmin säätiöltä, Lohjan naisten lastenavustussäätiöltä sekä suomalais-tankalaisesta kulttuurirahastosta. Tavoitteena on avustusten turvin pitää matkan omavastuuosuus mahdollisimman pienenä.
Matkasuunnitelmat ja budjetti tarkentuvat kevään 2025 aikana, kun yhdistys saa avustuspäätökset säätiöiltä.
Lisätiedot Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston rehtori Heidi Ketola, heidi.ketola(at)lohja.fi
Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja
Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi
Käsittely Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston rehtori Heidi Ketola poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.59.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 28.01.2026 § 5
Lohjan Puhallinorkesteriyhdistys ry on hakenut rahoitusta Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston A-puhallinorkesterin Aabenraan matkaa varten ja saanut myönteisen avususpäätöksen Forsströmin säätiöltä, Lohjan naisten lastenavustussäätiöltä sekä suomalais-tankalaiselta kulttuurirahastolta yhteensä 15 000 euroa.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti matka olisi toteutetty lokakuussa 2025, mutta koska avustuspäätökset saatiin vasta loppuvuodesta 2025, toteutetaan matka vuoden 2026 aikana.
Suunnitelman mukaisesti orkesteri lentää Kööpenhaminaan ja matkustaa sieltä bussilla Aabenraahan. Matkalle lähtee yhteensä noin 25 henkilöä. Matkan tavoitteena on soittaa Aabenraassa kaksi konserttia, joista toinen on tarkoitus toteutettaa yhteistyössä paikallisen musiikkioppilaitoksen kanssa.
Kulut matkasta tulevat olemaan yhteensä noin 15 000 euroa. Matka- ja majoituskulut katetaan avustuksilla sekä matkalle lähtevien musiikkiopiston oppilaiden omavastuuosuuksilla. Lohjan kaupungin osuudeksi matkasta jää musiikkiopiston kolmen opettajan sekä apulaisrehtorin päivärahat kolmelta päivältä Tanskassa, yhteensä noin 1000 euroa. Lisäksi kaupunki ottaa vakuutukset musiikkiopistolaisille ja opettajille sekä soittimille. Vakuutusten arvioitu hinta on yhteensä noin 1500 euroa. Lohjan kaupungille tulevat kustannukset, yhteensä noin 2500 euroa katetaan Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston budjetin sisältä.
Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston avustuksen ehtona on, että matka toteutetaan kevätlukukaudella 2026. Musiikkiopiston rehtori selvittää yhteistyön toteutumista toukokuussa 2026 Aabenraan musiikkikoulun kanssa. Mikäli yhteistyö ei ole mahdollista vielä keväällä 2026, Puhallinorkesteriyhdistys ry selvittää voiko avustuksen käyttöä siirtää syyslukukaudelle 2026.
Lisätiedot Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston rehtori Heidi Ketola, heidi.ketola(at)lohja.fi
Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja
Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 02.09.2026
Lohjan Puhallinorkesteriyhdistys ry ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston
A-puhallinorkesterin Aabenraahan suuntautuva matka toteutetaan
24.–27.9.2026. Matkalle lähtee yhteensä 24 henkilöä, joista 11 on musiikkiopiston oppilaita, 5 opettajia ja 8 yhdistyksen jäseniä. Musiikkiopiston opettajista matkalle osallistuvat puhallinorkesterin kapellimestari Eero Toikka, musiikkiopiston apulaisrehtori Janne Haapanen, sekä opettajat Raija Urama, Johanna Tikkanen ja Kimmo Leppälä.
Orkesteri lentää Helsingistä Hampuriin 24.9.2026 ja takaisin Hampurista Helsinkiin 27.9.2026. Hampurista matka jatkuu bussilla Aabenraahan. Majoitus järjestetään Citycamping Aabenraassa.
Matkan aikana orkesteri esiintyy kahdessa tilaisuudessa. Torstaina 25.9. järjestetään oma kirkkokonsertti. Perjantaina 26.9. orkesteri esiintyy paikallisen puhallinorkesterin 70-vuotisjuhlavastaanotolla. Konserttitoiminnassa ja matkan järjestelyissä on mukana Aabenraan musiikkikoulu.
Lohjan Puhallinorkesteriyhdistys ry on saanut matkaa varten rahoitusta Petter Forsströmin säätiöltä, Lohjan naisten lastenavustussäätiöltä sekä Kulturfonden för Finland och Danmarkilta. Yhdistys vastaa saamillaan avustuksilla matkan lentokuluista, bussikuljetuksista Lohjalta ja Nummelasta Helsinki-Vantaan lentoasemalle, Hampurin ja Aabenraan välisistä bussikuljetuksista sekä mahdollisista paikallisista kuljetuksista Aabenraassa.
Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto vastaa matkalle osallistuvien oppilaiden ja henkilökunnan matkavakuutuksista sekä musiikkiopiston opettajien päivärahoista. Vakuutukset maksavat noin 500 euroa ja päivärahat ovat yhteensä noin 1600 euroa. Nämä kulut katetaan musiikkiopiston talousarvion sisältä.
Lisätiedot Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston rehtori Heidi Ketola, heidi.ketola(at)lohja.fi
Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja
Päätösesitys
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi
Päätös
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |