Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 26.08.2026/Asianro 8


 

Valtuustoaloite Pullin luontokoulusta

 

1544/00.01.02.01/2025

 

Kaupunginvaltuusto 17.11.2025 § 201

 

Valtuutettu Otso Jolkkonen Meidän Lohjan valtuustoryhmän puolesta jätti seuraavan valtuustoaloitteen, jonka olivat lisäksi allekirjoittaneet: Järvinen Juhani, Alanne Päivi, Ferin Kirsi, Seger Salla, Forsström Pirjo-Leena, Valtonen Marsa:

”Luonnostaan tunnettu Lohja, kuten kaupunkistrategiassa mainitaan.
Meillä on upea luonto, joka tarjoaisi hyvät lähtökohdat oppimisen kehittämiselle. Kaupungissamme ei kuitenkaan ole vielä yhtään luontokoulua. Pullin koulun tilat tarjoaisivat siihen hyvän mahdollisuuden. Pullin koulu sijaitsee ympäristössä, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet luonnossa oppimiseen. Lähellä on metsää, peltoja ja vesistöjä, jotka soveltuvat mainiosti ympäristökasvatukseen ja ulkona oppimiseen. Itse koulurakennus on hyvässä kunnossa ja se tarjoaisi toimivat tilat oppilaille. Mahdollisen uuden asemaseudun rajasta olisi matkaa koululle noin 2,3 kilometriä. Pullin koulua ympäröi erittäin aktiivinen kyläyhteisö, joka on talkoovoimin kunnostanut ja hoitanut koulun ympäristöä. Paikalliset asukkaat tukisivat varmasti luontokoulunkin toimintaa paikallistuntemuksellaan, ja kokeilu voitaisiin aloittaa jo lukuvuonna 2026–2027. Tällä hetkellä Pullissa on 16 oppilasta, joten tilaa olisi myös luontokoululle.

Ulkopuolista rahoitusta on saatavissa eri lähteistä, kuten maaseudun kehittämisrahastosta. Luontokoulun tulisi olla muiden luontokoulujen (esim. Teijon luontokoulu, Haltian luontokoulu Nuuksiossa, Korennon luontokoulu Tampereella) tavoin kaupungin koko kouluverkon palveluksessa. Muut lohjalaiset koulut voisivat osallistua temaattisiin luontokoulutyöpajoihin Pullissa ja koulu toimisi myös muiden opetusyksiköiden tukena ympäristökasvatuksen osalta. Koulun toiminta pohjautuisi luontoympäristössä tapahtuvaan oppimiseen ja malleja voitaisiin hakea muista luontokouluista. Oppitunteja pidettäisiin usein myös ulkona, ympäri vuoden. Kyläyhdistys on tehnyt aiheesta jo aikaisemmin kattavan hankesuunnitelman. Hankkeen toteutuminen ymmärrettävästi vaatii kuitenkin kaupungin roolin vastuutahona.

Täten esitän Meidän Lohjan valtuustoryhmän puolesta, että Lohjan kaupunki lähtee kehittämään Lohjan seudun luontokoulua Pullin vanhan kyläkoulun tiloihin. Hanke tulisi nähdä kaupungin kouluverkkoa kehittävänä hankkeena, joka parantaisi alueemme elinvoimaisuutta ja lasten luontosuhdetta. Koulu sijaitsisi erinomaisella paikalla, mikä osaltaan edistäisi alueen houkuttelevuutta lapsiperheille.”

 

Lisätiedot Hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää

1. merkitä aloitteen saapuneeksi

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------

 

 

Sivistyslautakunta 26.08.2026  

 

 Valtuustoaloitteessa esitetään, että Lohjan kaupunki ryhtyy kehittämään Lohjan seudun luontokoulua Pullin koulun tiloihin. Aloitteen perusteluissa korostetaan Lohjan vahvuuksia luontokaupunkina, Pullin koulun sijaintia luonnonläheisessä ympäristössä sekä mahdollisuuksia hyödyntää koulua koko kaupungin kouluverkon ympäristökasvatuksen tukena.

Kasvun ja oppimesen tulosalueella on arvioitu aloitetta pedagogisesta, toiminnallisesta, taloudellisesta ja palveluverkkoselvitystyön näkökulmasta. Ympäristökasvatus, luontolähtöinen oppiminen ja kestävän elämäntavan edistäminen ovat merkittävä osa perusopetuksen tavoitteita sekä Lohjan kaupungin opetustoimintaa. Kaupungin koulut hyödyntävät jo nykyisellään lähiluontoa, metsäympäristöjä ja muita oppimisympäristöjä opetuksen toteuttamisessa. Näitä toimintatapoja on mahdollista edelleen vahvistaa osana koulujen normaalia toimintaa ilman erillisen luontokoulun perustamista.

Pullin koulun toiminta on päättynyt ja erillisen luontokoulun perustaminen Pullin koululle ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukaista. Lohjan väestöennusteiden mukaan lasten ja nuorten ikäluokkien määrä on tulevina vuosina vähenevä, mikä vaikuttaa oppilasmääriin ja perusopetuksen palveluiden järjestämiseen. Samanaikaisesti kaupungissa valmistellaan palveluverkkoratkaisuja, joiden tavoitteena on varmistaa sivistyspalveluiden tarkoituksenmukainen, taloudellisesti kestävä ja väestökehitykseen vastaava järjestäminen.

Käynnissä on palveluverkkoselvitys, jossa tarkastellaan kokonaisuutena kouluverkkoa, tilojen käyttöastetta, oppilaskehitystä sekä palveluiden saavutettavuutta. Tässä tilanteessa yksittäisen uuden toimintamallin tai erillisen palvelun perustaminen ennen palveluverkkoselvityksen valmistumista ei ole perusteltua ja luontokoulua koskevan toimintamallin kehittämistä voidaan arvioda uudelleen tulevan opetussuunnitelma työn yhteydessä.

Vaikka luontokoulutoiminnan käynnistämiseen voisi olla mahdollista hakea ulkopuolista hankerahoitusta, toiminnan pitkäjänteinen toteuttaminen edellyttäisi kaupungilta pysyviä henkilöstö-, ylläpito- ja toimintaresursseja. Hankerahoitus ei poista kaupungin vastuuta toiminnan jatkuvuudesta eikä siten muodosta riittävää perustetta uuden toiminnan käynnistämiselle. Ympäristökasvatuksen tavoitteita voidaan edistää myös kustannustehokkaasti ja tasapuolisesti koko kaupungin kouluverkossa kehittämällä nykyisiä toimintatapoja ja hyödyntämällä kaupungin monipuolisia luontokohteita opetuksessa.

  

Lisätiedot Sivistysjohtaja kasvu ja oppiminen Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus(at)lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys

Sivistyslautakunta päättää 1. että annetun selvityksen perusteella Lohjan kaupunki ei perusta Pullin

koululle luontokoulua, 2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun

käsitellyksi.

 

Päätös

 

 

Tiedoksi kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------