Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 21.10.2026/Asianro 13


 

Kuntalaisaloite  Valoa pusulalaisille

 

420/00.01.02.01/2026

 

Tekninen lautakunta 21.10.2026  

 

 Pusulan aluetoimikunta esittää 11.3.2026 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”Hyönöläntie on vilkkaasti käytetty kulkuväylä Hyönölästä Pusulan kirkokylälle. Tietä käytetään mm. yhdystienä Somerontielle, jossa sijaitsee Helsinkiin ja Someron suuntaan päin menevän bussiliikenteen pysäkki. Se on siis tärkeä kulkuväylä kirkonkylän suunnalta muualle tapahtuvalle liikkumiselle sekä asioimistie Hyönölän suunnalta kirkonkylän palvelujen äärelle.

Hyönölän tietä käytetään myös jalkaisin liikkuen koululaisten koulutienä sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävänä kävelyreittinä. Tiellä liikutaan jalan kaikkina kellon- ja vuodenaikoina -valoisana ja pimeänä vuodenaikana – myös lastenvaunujen – ja rattaiden kanssa polkupyöriä unohtamatta. Tietä käyttävät myös koirien kanssa lenkkeilevät. Tien käyttö on hyvin monipuolista ja se on erittäin tärkeä kulkuväylä pusulalaisille. Pururataa- eikä polkua Pusulasta ei löydy. Tämä tienkäyttö ei vaan tule esille laskettaessa tien käyttöä esim. Elinvoimakeskuksen liikennelaskennan periaatteiden mukaan.

Pusulan aluetoimikunta on päättänyt kokouksessaan 3.2.2026 lähettää Lohjan kaupungille kuntalaisaloitteen, jossa esitetään, että Lohjan kaupunki anoo Elinvoimakeskukselta lupaa asentaa valaistus tienosuudelle Pusulan Hyönöläntien sille osuudelle, jossa sitä ei vielä ole. Lisäksi aluetoimikunta esittää, että luvan saatuaan kaupunki asentaa valaistuksen kyseessä olevalle tienosuudelle.

Kustannusarvio valojen asentamisesta on € 38 000. Arvioitaessa Hyönöläntien käytön merkittävyyttä ja tarpeellisuutta on huomioitava autoliikenteen lisäksi tien käyttö jalankulun ja pyöräliikenteen osalta. Huomioitava on myös kuntalaisten hyvinvointia ja liikkumista edistävä liikkuminen, josta kunnan on lain mukaan huolehdittava.

Valaistuksen puute on tällä hetkellä Pusulan alueen asukkaille vakava turvallisuusriski. Asiaan on kiinnitetty Pusulan asukkaiden keskuudessa huomiota mm. aluetoimikunnan viime vuoden kuntalaisaloitteena ja marraskuussa Hyönölän kyläyhdistyksen organisoiman asukkaiden valokulkueen kautta. Valaistuksen puute ja siitä syntyvä turvallisuusriski tienkäyttäjille on puhuttanut Pusulan kirkonkylän alueen asukkaita jo vuosia. Pusulan aluetoimikunta esittää, että asukkaiden turvallisesta liikkumisesta huolehditaan valaistuksen myötä.

Kuntalaisaloitetta kannattavat Pusulan alueen yhdistykset ja asukkaat. Aloitteeseen liittyy myös illalla otettu kuva Hyönölän tieltä.”

 

 Teknisen toimen selvitys:
Hyönöläntie on Uudenmaan Elinvoimakeskuksen ylläpitämä maantie jonka liikennemäärä on n. 1000 ajon/vrk. Lohjan kaupungin osallistuminen valtion ylläpitämien maanteiden valaisemiseen ei ole ensisijainen, vaan määrärahat tulee kohdentaa katuverkon valaistuspuutteiden korjaamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Lohjan kaupunki tulee yhteyksissä  Uudenmaan elinvoimakeskukseen esittämään, että Hyönöläntien valaistus voitaisiin huomioida heidän tulevissa investointiohjelmissa.

 

Lisätiedot Suunnitteluinsinööri Timo Mäkinen, timo.makinen(at)lohja.fi

 

Esittelijä vs. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne

 

Päätösesitys 

Tekninen lautakunta päättää

  1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja että Lohjan kaupunki ei osallistu Elinvoimakeskuksen vastuulla olevan Hyönöläntien valaistukseen,
  2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

 

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------