Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 21.10.2026/Asianro 16


 

Teknisen lautakunnan alainen toiminta ja työtilanne

 

 

 

Tekninen lautakunta 21.10.2026  

 

 

Teknisen lautakunnan alaisesta toiminnasta ja työtilanteesta on laadittu selvitys kokousta edeltävältä kuukaudelta niistä toiminnoista ja töistä, jotka ovat suunnitteilla tai käynnissä ja jotka ovat valmistuneet.

Hallinnolliset työt syyskuussa                                                          

•       Kaupunkirakenteen johtoryhmän työtä on kohdennettu hankintoihin

•       Harjun alueen kehittämisen osalta työ jatkuu ja ohjausryhmä jatkaa toimintaa

Tiloihin ja talorakentamiseen liittyvät työt syyskuussa

     

Paloniemen kartanon huvimaja:

• Välttämättömät kunnostustyöt valmistuneet. Ardu rakennus Oy tehnyt lahonneiden puuosien vaihdon, sekä ovet ja ikkunat kattohintaan 68 000 €.

• Käsitelty Teklassa 17.12.2025.

• Tekninen lautakunta päätti, että hanke toteutetaan ja kilpailutetaan sille

osoitettujen investointimäärärahojen puitteissa välttämättömiltä osin aiempien suunnitelmien mukaisesti.

• TA2026: 100 000 €

  • Vesikatto vaatii uusimisen. Urakoitsija antanut tarjouksen vesikaton uusimisesta 40500 € alv 0 %. Pyydetään tarjous myös muilta sopimusurakoitsijoilta.
  • Vesikaton uusimista ei ole tilattu, toteutus menee vuodelle 2027.

 

Pääkirjasto (Sähkö-, IV, RAU-saneeraus)

• Suunnitelmia tarkennetaan ja työn laajutta sekä aikataulua

• Aikataulu:  vuonna 2027

 

Haikarin sauna (vanhan saunan purku ja uuden rakentaminen)

• Hankkeen suunnitelmien ja tarjouspyyntöaineiston esittely lautakunnalle 21.10.2026

• Rakennuslupa myönnetty 30.9.2026, nähtävillä 9.11. asti

• Aikataulu: Laskentaan loppuvuodesta 2026, urakka alkaa 3/2027

• Toteutus 2027

• Budjetti:

• TA2026 : 250 000 € siirtyy vuodelle 2027

• TA2027 : 250 000 € + 250 000 €

 

 Virkkalan pvk

• Rakennuslupa myönnetty 18.2.2026

• Urakoitsija valittu, päätös ei vielä lainvoimainen

• Rakennusteknisten töiden valvojan kilpailutus tehty ja valittu, LVIS valvoja otettu puitesopimuksesta

• Budjetti:

• TA2025: 300000 €

• KA:  2026-2027 7,1M €

 

 

 

Pienpurkuhankkeiden edistäminen käynnissä

• Urakoitsija valittu, ei valituksia

• Sopimus tehty

 

 

Valmistellaan muita purkukohteita arkkitehdin kanssa

• Punainen tupa: Purkulupa jätetty, lisäselvityksiä annettu

• Sokeripala: Odottaa valitusajan päättymistä jonka jälkeen laitetaan kilpailutukseen. Valitusprosessi kesken. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä on haettu valituslupaa/valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

  • Työnalla valmistelussa.

 

Paloniemen sairaala-alueen purku

•       Urakoitsija valittu (Lotus Demolition Oy), purkulupa jätetty ja käsittelyssä. Haitta-ainepurku aloitettu syksyllä, käynnissä.

 

Korjaus- ja kunnossapitorakentaminen

 

ISA Alue 1 

• Pake: Tarvittaessa asukashuoneen pintasaneerausta. (Muulloin käynnissä tilanteen mukaan.) Jatkuu.

• Monkola: Sisäilmatutkimukset jatkuu 2026, tehdään rakenneavauksia ja tiiveysmittauksia loppuvuodesta. Piha-alueelle toteutettu LE-pysäköintipaikka.

• Järnefeltin koulu: Sisäilmatutkimusten hinta-arviot ja valmistelu. KÄYNNISSÄ.

• Pusulan pk: sisäilmatutkimukset, ja niihin liittyvien töiden suunnittelutyöt. Korjaustyön aikataulu kesä 2027. (Väistötila Pusulan koulu) Urakoitsijoiden valinta / hinta-arviot KÄYNNISSÄ.

• Lohjan yhteislyseon lukio: Sisäportaiden korjaus käynnissä.

• Maksjoen koulu, LE-luiska tilattu.

 

ISA Alue 2

• Metsolan koulu: Sisäilmatutkimusten perusteella, tiivistystyö osa 3, Liikuntasali. Urakoitsijoiden valinta/hinta-arviot. KÄYNNISSÄ.

• Moision pk 1: Liikuntasali käyttökiellossa. Kattorakenteiden lujuuksien tarkastelu/korjaus. Korjaus alkaa 14.9.2026

• Muijalan koulu ja päiväkoti: Sisäilmatutkimusten 1. vaihe tehty, tutkimuksia laajennettu koskemaan koko rakennusta. Toteutetaan loppuvuoden aikana 2026.

• Kirjastopolku 4-7: Kylmiön muutostyö varastoksi. KÄYNNISSÄ  

• Köökki: Pakastimien ovien tiiviyttä korjattu, seurannassa. Vuoden 2026 vuosikorjaukset käynnissä

 

LIIKUNTAKESKUKSEN KOHTEET

• Tennarin väestönsuojan vesivahingon syytä korjataan.

 

ISA tekninen ylläpito / GM

• Granlund Manager, perus ylläpitoa

• Kunnossapitoraporttien tallennuksia menossa

• Lomien jälkeisiä avainpäivityksiä paljon toimintojen käynnistyessä (koulu/vaka)

• Granlund Manger kohdekorttien päivityksiä menossa.

 

ISA hallinto

• Taloussuunnittelua ja hankintojen seurantaa kehitetään.

 

Talotekniikka

• Fidelix VAK keskusyksiköiden päivitys Linuxiin - jatkuu.

• Källhagen RAU uusinta suunnittelu valmis. Toteutus mahdollisesti 2027.  

• Järnefeltin liikuntasalin kosteudenhallinnan ja ilmanvaihdon säädön epäselvyyksien selvittäminen. Jatkuu edelleen.

• Ojaniitun koulun käyttöveden laatupoikkeamien selvitys, käynnissä vesilaitoksen ja terveystarkastajan kanssa.

• Ojamon kartanon lämmitys- ja lämmöntuotantojärjestelmän saneerauksen suunnittelu. Jatkuu, lämmitysjärjestelmän kunnostus ja perussäätö siirtyy syksyyn tai vuodelle 2027.

• Öljylämmityskohteiden lämmöntuotantotapojen muutosselvittely käynnistetty.

• Sammatin päiväkodin ilmanvaihdon muutostöiden suunnittelu käynnissä, toteutus kesä 2027.

• Ojamon koulu - allianssin keskeneräiset työt ja tarkastukset.

• Laurentiustalo – allianssin keskeneräiset työt ja tarkastukset.

• Ilmanvaihdon puhdistusten suunnittelua, isommat kohteet:

  • Järnefeltin koulu, Ojamon koulu, Roution koulu ja Nummen    yhtenäiskoulu.

 

Sähköosasto

• Aurinkovoimaloiden korjauksia kuntotutkimusten tulevien raporttien perusteella

  • Raportit tulleet, urakoitsija tekee asennusvirheistä johtuvat korjaukset veloituksetta syyskuussa

• Köökki huollossa esiin tulleiden vikojen korjauksia, pyydetty tarjous

• Sähköurakoitsijoiden puitesopimukset allekirjoitettu.

 

Tilat ja turvallisuus

• Sisäiset vuokrat tarkastettu

• Turvajärjestelmien uuden palveluntuottajan sopimus on tullut voimaan, ja parhaillaan valmistellaan järjestelmien sekä muiden niihin liittyvien palveluiden siirtämistä uudelle palveluntuottajalle.

 

Kaupunkitekniikkaan liittyvät työt syyskuussa 
    

Liikenneväylien kunnossapito:   

•       näkemä-alueiden raivausta

•       alueurakoiden valvontaa

•       liikennemerkkihuoltoa

•       päällystyskohteet viimeistelyä vaille valmiit

•       lehtien harjaukset kevyenliikenteenväylillä ja ajoratojen reunoilla

•       ojien kaivuutyöt ja vedenohjauksen kunnossapito- ja parannustyöt

•       yksityisteiden avustuslanaukset

Kunnallistekninen rakentaminen:                

•       Uusi Liessaaren silta vastaanotettu

•       Vappulantien kevytliikenneväylä vastaanotettu

•       Katuvalaistushankkeet käynnissä

Puistot ja viheralueet

•       puistojen ja viheralueiden kunnossapito

•       Syystyöt; lehtien keräys, kesäkukkien poistaminen ja sipulikukkien poistaminen aloitettu

•       katupuiden leikkaus, huonokuntoisten puiden kaato

•       matonpesupaikkojen sulkeminen

•       koneiden ja kalusteiden huolto

•       leikkivälineiden tarkastus ja huolto

Ympäristötöiden rakentaminen:

•       Rantaraittien kehittäminen käynnissä välillä Laamanninkatu – Vähä-Ojamonkatu käynnissä

•       leikkipuistojen perusparantaminen käynnissä

•       Koirapuiston rakentaminen valmis

Vesihuoltoon liittyvät työt: 

•       vesi- ja viemärilaitoksen ylläpito- ja huoltotyöt

•       vesivuotoselvityksien tekoa ja vikojen etsintää

•       vesimittareiden asennus- ja vaihtotyöt

•       kiinteistöliitäntöjen teko

•       etäluettavien vesimittarien kilpailutus valmistelussa

•       Vesi- ja viemärilaitoksen talousmalli esiteltiin teknisessä lautakunnassa 16.9.2026. Samassa yhteydessä hyväksyttiin esitys korottaa taksoja ja palvelumaksuja 5 prosentilla.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 28.9.2026 ja hyväksyi seuraavat korotusesitykset:

perusmaksut 25 %, vesimaksu 8 %, jätevesimaksu 12 %, lisä- ja erillisvesimaksut 25 %. Käyttöön otetaan uutena taksana tuntiveloitushinnat sekä yleiskulujen veloitus. Hinnankorotusilmoitus asiakkaille lähetetään marraskuun laskutuksen yhteydessä.

•       Myllylammen ja Porlan vedenottamoiden suoja-aluesuunnitelmahakemus lupa- ja valvontaviraston käsittelyssä

•       Eeronkujan viemärisaneeraus asvaltointia vaille valmis

•       Vaasankadun viemärisaneeraus käynnissä

•       Ojamonharjuntien vesihuoltosaneeraus ja Lastaajankadun aluesaneeraus käynnissä. Valmiusaste n. 80%

•       Ojamonharjuntie 61. Kiinteistön lisäliittymän vesi- ja viemäriliitostyöt tehty. Katualueen ennallistamistyöt käynnissä rakennuttajan toimesta.

•       Suninhaan vesihuollon saneerausurakka käynnissä. Valmiusaste 90%

•       Levysepäntien vesijohtosaneeraus suuntaporaamalla. Työt käynnissä, valmiusaste 65%

•       Paloniemen vesijohtosaneeraus suuntaporaamalla. Työt käynnissä, valmiusaste 20%

       Kaivolan vedenottamon hapetuskaivon ja ottokaivon saneeraus, sekä Moision vedenottokaivon nro 4 käytöstä poisto ja ympäristön ennallistaminen, työt käynnissä. Moision vedenottokaivon suojarakennus laitteistoineen siirretään Kaivolan vedenottamolle uusiokäyttöön osana Kaivolan vedenottamon hanketta.

 

Ruoka- ja siivouspalveluihin liittyvät työt syyskuussa 

      Järjestelyerän valmistelua

      Hallinnon kehittämis- ja TYHY-päivä

      Valmiussuunnitelman laatiminen siivouspalveluille

      Keikkalaishaastatteluja

      Työllisyyspalveluiden työkokeiluhaastatteluja

      Yhteistyötapaaminen siivouspalvelut ja LUVN

      Ulkoistettavien siivouskohteiden koonti kilpailutusta varten

      Markkinavuoropuheluun valmistautuminen ja toteuttaminen

      LVV2026 harjoitus

      Erätaukokoulutus 2 esihenkilöä

      Kehityskeskusteluja

      Keittiöiden pintapuhtausnäytekierros

      Eu-hedelmätukitarkastus

      Varhaiskasvatuksen Daisy ohjelman ja Aromin yhteensovittaminen ja pilotointi

      Mitoituksia

Lisätiedot vt. Tekninen johtaja Janne Koivuniemi, janne.koivuniemi(at)lohja.fi

 

Esittelijä vt. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne

 

Päätösesitys

Tekninen lautakunta päättää:

  1. merkitä tiedoksi selvityksen toiminnasta ja työtilanteesta,
  2. että Teknisen lautakunnan alainen toiminta ja työtilanne pykälän esittelyn kehittämistä varten perustetaan työryhmä, johon tekninen lautakunta nimeää edustajansa ja valtuuttaa teknisen johtajan nimeämään viranhaltijaedustajat työryhmään.

 

Päätös

 

------------------------------------