RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 21.10.2026/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Oikaisuvaatimus / Ulkoleikkivälineiden hankinta puitejärjestelynä ajalle 7/2026 - 7/2029
1642/02.08.00/2025
Tekninen lautakunta 19.08.2026 § 131
Lohjan kaupunki on lähetti 29.4.2026 julkaistavaksi EU-kynnysarvon ylittävänä tavarahankintana ulkoleikkivälineet kolmivuotiselle sopimuskaudelle. Tuotteita tullaan käyttämään sekä tilakeskuksen että puistot ja viheralueet -tulosyksikön kohteissa. Hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudella on 600.000 euroa (alv 0 %).
Tilaaja tekee tarjouskilpailun perusteella puitesopimuksen viiden (5) toimittajan kanssa. Sopimus tehdään 36 kk pituiselle jaksolle. Valituksi tulleiden toimittajien kanssa tehdään puitesopimukset, jotka eivät kuitenkaan sido tilaajaa ostamaan tarjouspyynnössä määriteltyjä tuotteita. Puitesopimustoimittajia ei aseteta etusijajärjestykseen.
Sopimuskauden aikana hankittavien tuotteiden ominaisuudet tullaan määrittelemään erikseen tarpeiden mukaisesti. Samaan kohteeseen voidaan tilata useamman eri toimittajan tuotteita.
Määräaikaan 5.6.2026 mennessä saatiin 7 tarjousta. Tarjouksen jättivät Finture Oy, Kompan Suomi Oy, Lappset Group Oy, Leikkiset Oy,
Oy J-Trading Ab, Puuha Group Oy sekä Vappulan Metalli Oy. Kaikki tarjoajat täyttivät tarjoajille asetetut soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset.
Hankintayksikkö tarkasti tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden. Tarjouspyynnössä on pyydetty tarjoamaan pihapöytää kahdella selkänojallisella istuimella sekä tarjoajaa liittämään tarjotusta tuotteesta hinta, värilliset kuvat, joista käy ilmi tuotteen tiedot ja ominaisuudet sekä tuotteen takuuaika ja varaosien takuu. Finture Oy on tarjouksessaan tarjonnut edellä mainittuun kohtaan selkänojatonta pihapöytää, joka ei täytä tuotteelle asetettua vaatimusta. Tuotteen hintakohdalla on ollut
8,33 % painoarvo hintapisteiden vertailussa. EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa lähtökohtana on tarjousten lopullisuus. Hankintayksikkö ei voi sallia olennaisia tarjoajien asemaan vaikuttavia muutoksia tarjousten jättämisen määräajan jälkeen.
Hankintalain esitöissä (HE 108/20216 vp, s. 173) on mainittu, että hankintayksikölle ei olisi sallittua pyytää tarjoajaa täydentämään tarjousta tarjousajan päättymisen jälkeen esimerkiksi pyytämällä tarjoajaa vaihtamaan tarjotun tarjouspyynnön vastaisen tuotteen taikka toimittamaan tarjousten vertailussa käytettävän merkityksellisen hinta- tai puuttuvan laatutiedon. Tämän takia hankintayksiköllä ei ole mahdollisuutta pyytää Finture Oy:tä täydentämään tarjoustaan tarjousten jättämiselle varatun määräajan jälkeen ja hankintayksiköllä on velvollisuus sulkea Finture Oy:n tarjous tarjouskilpailun ulkopuolelle.
Puuha Group Oy on tarjoajien soveltuvuusvaatimusten arvioinnin jälkeen asetettu konkurssiin ja hankintayksikkö on ottanut tarjoajan soveltuvuuden uuteen arviointiin. Konkurssiin asettamisen vireilläolo on hankintalain 81 §:n 1 momentin mukaisesti harkinnanvarainen poissulkemisperuste, jonka nojalla hankintayksikkö voi sulkea tarjoajan tarjouskilpailun ulkopuolelle. Hankintayksikkö on pyytänyt Puuha Group Oy:n konkurssipesänhoitajalta selvitystä tarjoajan liiketoiminnan jatkamisesta sekä kyvystä suoriutua kolmen vuoden puitesopimuksesta. Konkurssipesä ilmoitti vastauksessaan, että se ei voi sitoutua sopimukseen. Puuha Group Oy suljetaan pois tarjouskilpailusta hankintalain 81 §:n 1 momentin 2. kohdan poissulkemisperusteella.
Tarjouskilpailun ratkaisuperuste on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo 60 % ja laadun 40 %. Hinnoittelun tuli perustua toimittajan uusimpaan tarjoushetkellä voimassa olevaan julkiseen hinnastoon ja alennusprosentteihin. Kunkin vertailutuotteen hintapisteet laskettiin erikseen siten, että edullisin saa 8.33-8.35 % vastaavan pistemäärään (5 p) ja muut tarjoajat siihen tarjoushintansa mukaan suhteutetun määrän. Laadullisina kriteereinä on käytetty takuuajan kestoa sekä varaosien saatavuutta. Molempien laatutekijöiden painoarvo on ollut 20 % kokonaispisteytyksestä. Vertailutuotteiden yhteenlaskettu pistemäärä muodosti hintavertailupisteet. Lopuksi laskettiin yhteen hintavertailupisteet ja laatuvertailupisteet ja viisi suurimman pistemäärän saanutta tarjoajaa valitaan sopimustoimittajiksi.
Lisätiedot Isännöitsijä Teijo Langhed, teijo.langhed(at)lohja.fi
Hankinta-asiantuntija Johannes Syväterä, johannes.syvatera(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Ulkoleikkivälineiden tarjouspyyntö
- Kysymykset ja vastaukset, Ulkoleikkivälineet
- Avauspöytäkirja, Ulkoleikkivälineet
Liite - Tarjousvertailu, Ulkoleikkivälineet
Esittelijä vt. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne
Päätösesitys
Tekninen lautakunta päättää valita Lohjan kaupungin ulkoleikkivälineiden toimittajiksi kolmen vuoden mittaiselle sopimuskaudelle seuraavat viisi (5) tarjoajaa: Oy J-Trading Ab (1), Lappset Group Oy (2), Kompan Suomi Oy (3), Leikkiset Oy (4), sekä Vappulan Metalli Oy (5). Toimittajia ei ole asetettu etusijajärjestykseen.
Päätös
Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tekninen korjaus Teknisenä korjauksena esittelytekstissä ja päätösesityksessä Valppulan Metalli Oy korjataan Vappulan Metalli Oy.
Tiedoksi ote/email isännöitsijä Teijo Langhed
ote/email kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen
ote/email hankinnat(a)lohja.fi
Hankintapalvelut välittää päätöksen tarjoajille Tarjouspalvelun kautta.
------------------------------------
Tekninen lautakunta 21.10.2026
Tausta ja vaatimukset
Finture Oy on tehnyt 27.8.2026 hankintaoikaisuvaatimuksen Ulkoleikkivälineiden hankintaa koskevasta päätöksestä (Tekninen lautakunta 19.08.2026 § 131).
Oikaisuvaatimuksessaan Finture Oy on esittänyt, että tarjottu tuote on ollut oikea, mutta tarjouksen liitteenä on ollut väärä tuotekortti. Lisäksi Finture Oy on tuonut ilmi vastanneensa ”Kyllä” kohtaan, jossa kysytään tuotteen ominaisvaatimuksia ja liittänyt oikaisuvaatimukseensa korjatun tuotekortin.
Finture Oy on vaatinut, että hankintayksikkö tulee arvioimaan Finture Oy:n tarjouksen uudelleen ja toteamaan, että tarjottu tuote on ollut tarjouspyynnön mukainen. Pyydämme palauttamaan Finture Oy:n tarjouksen tarjousvertailuun ja tekemään hankintapäätöksen tältä osin uudelleen.
Kuuleminen ja tarjouksen uudelleen tarkistaminen
Finture Oy:n oikaisuvaatimuksessaan toimittama tuotetietoja koskeva liite on sisältänyt erillisillä tuotenumeroilla yksilöidyn tiedot esteettömästä penkki-pöytäyhdistelmästä sekä selkänojasta. Hankintayksikkö on kuullut Finture Oy:tä koskien sitä, onko liitteessä kyse tarjoukselta puuttuneen lisäosan tuotetiedoista.
Finture Oy on täsmentänyt, että tarjoukselle on erehdyksessä liitetty puutteellinen tai väärä tuotekortti, josta selkänojan tiedot puuttuivat. Tarjouksen hinta ja tarjottu tuotekokonaisuus ovat sen sijaan olleet oikeat ja sisältäneet selkänojan tarjouspyynnön mukaisesti.
Hankintayksikkö on tarkistanut uudelleen Finture Oy:n tarjouksen. Tarjouspyynnössä on pyydetty tarjoamaan pihapöytää kahdella selkänojallisella istuimella sekä tarjoajaa liittämään tarjotusta tuotteesta hinta, värilliset kuvat, joista käy ilmi tuotteen tiedot ja ominaisuudet sekä tuotteen takuuaika ja varaosien takuu.
Finture Oy:n tarjouksessa tarjottavaksi tuotteeksi on nimetty esteetön pöytäpenkkiyhdistelmä sekä liitetty tätä koskeva tuotekortti. Oikaisuvaatimuksen liitteenä toimitettua tietoa selkänojasta sekä tarjouspyynnöllä vaadittua tietoa tuotteen takuuajasta ja varaosien takuusta ei ole ollut tarjouksen liitteenä.
Hankintapäätöksessä tarjousten vertailua ei tarvinnut toteuttaa, koska tarjouspyynnön vaatimukset täyttäviä tarjouksia saatiin viisi (5) kappaletta ja hankintailmoituksessa on ilmoitettu, että hankintayksikkö tekee puitesopimuksen viiden (5) toimittajan kanssa. Koska oikaisuvaatimuksessa on vaadittu Finture Oy:n tarjouksen hyväksymistä ja sen ottamista mukaan tarjousvertailuun, vaatimusten hyväksyminen edellyttäisi hankintapäätöksestä poiketen tarjousten vertailua, eikä kaikkia tarjoajia voitaisi hyväksyä puitesopimustoimittajaksi. Hankintayksikkö on katsonut, että oikaisuvaatimuksen ratkaisemisella voisi olla vaikutuksia valittujen toimittajien etuun ja oikeuteen sekä antanut valituille toimittajille mahdollisuuden tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa.
Valittuja toimittajia on kuultu selkänojaa koskevien tietojen puuttumisesta tarjouksella sekä tuotekohtaisten takuuaikojen ja saatavustakuiden puuttumisesta. Toimittajat ovat olleet yksimielisiä siitä, että kyseisten tietojen muuttaminen on kiellettyä tarjouksen täydentämistä määräajan päättymisen jälkeen.
Oikeuskäytännön mukaisesti vastaaminen ”kyllä” tuotteelle asetetun vaatimuksen täyttymisestä ei yksinään riitä siihen, että tarjottu tuote täyttäsi tarjouspyynnön vaatimukset ks. Korkeimman hallito-oikeuden ratkaisu (2025/879). Lisäksi oikeuskäytännössä on tulkittu tarjouspyynnössä vaaditut tekniset erittelyt ja kohteen vaatimukset ovat olennaisia tietoja, joita ei tulisi voida muuttaa tarjousajan päätyttyä, ks markkinaoikeuden ratkaisu (395/2026). Tarjousajan jälkeen toimitettuun tuotekorttiin on lisätty tieto selkänojasta, jolla on erillinen tuotekoodi. Hankintayksikkö katsoo, että kyseessä tarjouksen jälkikäteinen täydentäminen vaatimukset täyttäväksi. Lisäksi tuotetakuu sekä saatavauustakuu ovat olleet olennaisia vaatimuksia, jotka olisi tarjouspyynnön mukaisesti tullut ilmoittaa tarjouksessa.
Hankintayksikkö ei oikaise hankintapäätöstä (Tekninen lautakunta 19.08.2026 § 131) ja hylkää Finture Oy:n oikaisuvaatimuksen.
Lisätiedot Johannes Syväterä, hankinta-asiantuntija
Oheismateriaali - Vappulan metalli Oy:n lausuma
- KOMPAN Suomi Oy:n lausuma
- LeikkiSet Oy:n lausuma
- Lappset Group:n lausuma
- Finture Oy:n lausuma
- Lausumapyyntö puitesopimustoimittajille
Esittelijä vt. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne
Päätösesitys
Tekninen lautakunta hylätä Finture Oy:n oikaisuvaatimuksen, eikä muuta hankintapäätöstä.
Päätös
Tiedoksi Hankintapalvelut, toimitettavaksi tarjoajille
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |