Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 129


 

Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuminen

 

927/02.02.00/2025

 

Sivistyslautakunta 23.09.2026 § 129

 

 Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Talousarvion toteumaa tammi-elokuussa 2026 on arvioitu seuraavassa 16.9.2026 tilanteen mukaisena. Tasaisen vauhdin taulukolla toteuman tulisi olla 66,7 %.

Sivistyslautakunnan toimintakatteen toteuma ulkoisten erien osalta on 66,4 % eli 45,5 milj. euroa. Toimintatuottojen toteuma on 76,6 % (6,6 milj. euroa) ja toimintakulujen 67,6 % (52,1 milj. euroa). Toimintatuottoja nostaa vuodelta 2025 siirtyneet ja sekä uudet tuet ja avustukset. Toimintakuluissa henkilöstökuluja nostaa kesäkuussa maksetut lomarahat.

Tulosyksiköiden toimintakatteen toteumat tammi-elokuussa 2026:

- Varhaiskasvatus 67,7 % (ilman projekteja 67,6 %)
- Perusopetus 67,2 % (ilman projekteja 66,2 %)
- Sivistyksen yhteiset 58,5 % (ilman projekteja 62,8 %)

Sisäisten erien osalta lautakunnan toimintakatteen toteuma on 63,5 %. Huomioiden sisäiset ja ulkoiset erät, toimintakatteen toteuma on 65,3 %.

 

Oheismateriaali - Talousarvion toteuma elokuu 2026

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa(at)lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys

Sivistyslautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Päätös

Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------