Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 28


 

Tiedotusluontoiset asiat

 

 

 

Alueiden johtokunta 31.08.2026 § 28

 

 Alueiden johtokunnalle tuodaan tiedoksi seuraavat asiat:

 

  1. Valmius- ja varautuminen

Valmius – ja varautumistoiminta Lohjalla on edennyt aluetoimikuntien alueilla kesänkin aikana. Lohjan kaupunki on päättänyt järjestää yhteistoiminnallisesti eri tahojen kanssa mahdollisesti marraskuun aikana toteutettavan varautumisseminaarin, jota valmistelemaan on kutsuttu Meeri Hartosen johdolla työryhmä. Aluetoimikuntia työryhmässä edustaa alueiden johtokunnan puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen.

 

  1. Leader-rahoitus yhdistyksille

Rahoitus haettavissa Ykkösakselilta. Toimitusjohtaja Maarit Teuri on lähettänyt alueiden johtokunnalle tiedotteen liittyen rahoitusmahdollisuuksiin.

 

  1. Länsi-Uudenmaan kirjoittajavierasvuorojen jako

8.9.2026  Pusula
6.10.2026  Karstu-Paloniemi-Routio
3.11.2026 Nummi
8.12.2026 Sammatti
5.1.2027 Kaupunkikeskusta
2.2.2027   -
2.3.2027 Valtaväylät
2.4.2027 Karjalohja
2.6.2027 Aluetoimikunnat
2.8.2027 Etelä-Lohja
 

  1. Alueiden johtokunnan seuraavat kokoukset

9.11.2026 kello 17.00
1.2.2027 kello 17.00

 

Lisätiedot Hallintopalvelusihteeri Jonna Riekkinen, jonna.riekkinen(at)lohja.fi
Puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen, liisa.jaaskelainen(at)lohja.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen

 

Päätösesitys

Päätetään merkitä asiat tiedoksi.

 

Päätös

Alueiden johtokunta päätti

1. merkitä tiedoksi esityslistavaiheessa esitellyt asiat, ja

2. merkitä tiedoksi kokouksessa esitellyn asian:- Virkkalan aukion uudelleen nimeäminen

------------------------------------