RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Alueiden johtokunta
Esityslista 31.08.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
OSBU-polkuveneiden sijoittuminen Lohjan alueille
1077/02.08.00/2026
Alueiden johtokunta 31.08.2026
Osallistuvan budjetoinnin tämän vuoden yhtenä toteutettuna hankkeena oli polkuveneet. Veneitä saatiin hankituksi 10 kappaletta ja niiden sijoittelussa Lohjan eri puolille oli apuna aluetoimikunnat. Tämän kesän aikana sijoituspaikkoja löytyi seitsemälle veneelle. Kolme venettä odottaa talven yli kaupungin varikolla sijoituspaikkaa. Veneet tullaan lahjoittamaan yhdistyksille, jotka vastaavat niiden varaustoiminnasta ja säilytyksestä.
Veneet on luovutettu seuraaville alueille siellä toimiville asukas – ja kyläyhdistyksille:
Ikkala, Pusula, Nummi, Sammatti, Karjalohja, Valtaväylät/Muijala, Karstu
Lisätiedot Puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen, liisa.jaaskelainen(at)lohja.fi
Esittelijä Puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen
Päätösesitys
Alueiden johtokunta päättää merkitä asian tiedoksi.
Päätös
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |