Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueiden johtokunta
Esityslista 31.08.2026/Asianro 8


 

Vieraslajien torjunnan toteutuneet toimenpiteet kesän aikana

 

173/11.00.02/2026

 

Alueiden johtokunta 31.08.2026  

 

 Alueiden johtokunta on yhdessä kaupungin vieraslajityöryhmän kanssa päättänyt keväällä ryhtyä torjumaan espanjan siruetanoita toimittamalla keräysroska-astioita ja torjunta-ainetta niille alueille, joissa on eniten ollut etanoiden esiintymistä ilmoitusten perusteella. Aluetoimikunnat kartoittivat etanoiden esiintymisalueita ja torjuntatoimiin ryhdyttiin Saukkolassa, Routiolla, Hiidensalmen ja Immula-Paunin alueilla.

Vieraslajikasvien osalta työryhmä päätti ottaa käyttöön CrownSorsa-ohjelman. Ohjelmaan määriteltiin alueet, joissa voi kerätä lupiineja ja jättipalsamia. Itse keräykseen varattu rahasumma oli € 2000. Keräykseen osallistui 46 henkilöä. Työryhmä on elokuun kokouksessaan päätynyt ohjelman käytöstä luopumiseen ensi vuoden osalta. Ohjelman käyttöönotto on kallis investointi ja kerättyjen kasvien määrä pieni. Ensi vuonna vieraslajitorjuntaa tullaan jatkamaan siruetanoiden osalta tämän vuoden käytännön mukaan, mutta vieraslajikasvien osalta tullaan esittämään muita ratkaisuja.

 

Lisätiedot Puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen, liisa.jaaskelainen(at)lohja.fi

 

Liite - CrowdSorsa torjunnat 2026

 

Esittelijä Puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen

 

Päätösesitys

Alueiden johtokunta päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös

 

------------------------------------