RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Esityslista 20.10.2026/Asianro 8
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lohjan lukutaitostrategia 2024-2030
351/12.00.01/2025
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 20.10.2026
Lohjan lukutaitostrategia hyväksyttiin kesäkuussa 2024 sivistyslautakunnassa (11.6.2024 §107) ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa (13.6.2024 §56). Lohjan lukutaitostrategiaa on päivitetty kuluvan vuoden aikana. Lohjan lukutaitostrategia 2024-2030 on laadittu vastaamaan lasten ja nuorten heikentyneeseen lukutaitokehitykseen sekä vahvistamaan lukemisen kulttuuria koko kaupungissa. Strategia pohjautuu kansalliseen lukutaitostrategiaan, paikallisiin lukutaitoarviointeihin sekä huoltajien ja lasten näkemyksiin lukemisen edistämisestä.
Strategia koskee varhaiskasvatusta, esiopetusta, perusopetusta sekä lukiokoulutusta. Varhaiskasvatuksessa painotetaan lukemisen sisällyttämistä päivittäiseen toimintaan ja lukivalmiuksien vahvistamista. Alakoulussa keskeisiä tavoitteita ovat lukutaidon perustaitojen ja luetun ymmärtämisen kehittäminen, kun taas yläkoulussa korostuvat lukemisen määrän lisääminen, lukutaidon vahvistaminen kaikissa oppiaineissa sekä monilukutaito. Toisella asteella strategia tukee opiskelijoiden lukutaitoa muun muassa kirjastoyhteistyön sekä oppilaitosten yhteisten toimintamallien kautta.
Strategiassa otetaan käyttöön koko kaupunkia koskevia yhteisiä toimintamalleja lukutaidon systemaattiseksi vahvistamiseksi. Uusina toimenpiteinä perusopetuksessa jokaiselle koulupäivälle sisältyy vähintään 15 minuutin ohjattu lukuaika sekä päivittäinen lukuläksy. Lisäksi strategiaan on kirjattu oppilaiden vuosittaiset vähimmäislukumäärät: vuosiluokilla 1-6 vähintään kuusi kirjaa ja vuosiluokilla 7-9 vähintään neljä kirjaa lukuvuodessa. Tavoitteena on lisätä lukemiseen käytettyä aikaa, vahvistaa lukurutiineja sekä tukea lasten ja nuorten lukumotivaatiota.
Strategia vahvistaa myös koulujen, varhaiskasvatuksen, kirjaston ja kotien yhteistyötä lukutaidon edistämisessä. Kaikille kouluille luodaan yhteisiä käytäntöjä lukutaidon seurantaan ja tukemiseen, ja lukutaitotyön etenemistä arvioidaan vuosittain.
Lisätiedot Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkainen, merja.lonkainen(at)lohja.fi
Liite - Lohjan lukutaitostrategia 2024-2030
Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja
Päätösesitys
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan Lohjan lukutaitostrategian 2024-2030.
Päätös
Tiedoksi lukukoordinaattori Taina Hämäläinen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |