RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 209
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lohjan kaupungin linja-autoliikenteen ostovuorot 11.8.2022 - 2.6.2023
910/08.01.00/2022
Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 209
Kaupunki kilpailutti pääosin koululaisille ja opiskelijoille suunnattua Lohjan sisäistä vuoroliikennettä lukuvuodeksi 2021-2022 mm. Nummen ja Pusulan, Lehmijärven (ja Mäntynummen) sekä Lohjansaaren suunnista niin sisäisesti kuin myös yhteyksiä Lohjan keskustan kouluihin ja oppilaitoksiin. Nyt kilpailutetuilla vuoroilla ei vielä paranneta vuorotarjontaa vaan ylläpidetään nykyistä vuorotarjontaa ja mahdollisuuksia päästä vuoroliikenteellä kouluihin ja oppilaitoksiin. Ostoliikenteellä turvataan myös Pohjolan Liikenteen lakkauttamia markkinaehtoisia vuoroja Lohjan sisäisessä liikenteessä, sekä koululaisyhteyksiä Siuntioon.
Kilpailutus avattiin 31.5.2022. Kilpailutuksen haasteena on epävarmuus syksyn markkinaehtoisen liikenteen kokonaisuudesta, jota Vainion Liikenne on jatkanut Virkkala-Lohja-Helsinki yhteysvälillä kesästä 2022 alkaen Pohjolan Liikenteen lopetettua kaikki markkinaehtoinen liikenne Länsi-Uudellamaalla. Myös ELYn syksylle 2022 kilpailuttaman, seudullisen liikenteen ratkaisut saadaan vasta näin kesäkuun alkupuolella.
Koska kyseessä oli EU:n kynnyksen ylittävä kilpailutus, päättyi kilpailutus 13.6.2022.
Kilpailutettavia kohteita oli 17, joista pyydettiin jokaisesta oma tarjous. Lisäksi tarjouspyyntöön lisättiin kaksi lisäkohdetta (kohteet 18-19), jotka tarkentuivat tarjouskilpailun aikana. Koska näiden kohteiden osalta täyttyivät hankintalain 27 § 4 momentin edellytykset, kohteet voitiin kilpailuttaa erikseen kansallisen kynnysarvon ylittävää hankintamenettelyä
noudattaen. Hinnaksi pyydettiin euroa/kokonaishinta. Liikennöitsijä vähentää laskun yhteydessä myös lipputulot, jotka kuuluvat kaupungille.
Tarjouksia tuli määräaikaan mennessä yhdeksältä liikennöitsijältä niin, että kaikkiin kohteeseen saatiin enemmän kuin yksi tarjous. Tarjouspyynnössä oli määritelty liikenteen toteuttamiseen tarvittavan kaluston vähimmäisvaatimukset, joiden jälkeen valintakriteerinä oli halvin hinta.
Kohteissa 5, 11, 13, 15 ja 17 yhden tarjouksen tehneen tarjoajan tilaajavastuutiedoissa on puutteita, joista on pyydetty lisäselvityksiä. Koska tarjoaja on ilmoittanut, ettei pysty toimittamaan tarpeellisia selvityksiä päätöksentekoon mennessä, joudutaan ao. tarjous hylkäämään.
Kohteessa 16 yksi tarjoaja on tarjonnut kokonaishinnan sijasta päivähintaa. Kohteen sanamuodon perusteella tällainenkin tulkinta olisi mahdollinen. Asian ratkaisumalleista on oltu yhteydessä Julkisten hankintojen neuvontayksikökköön. Oikeudellisesti varmimmaksi ratkaisuksi on todettu, että kohde kilpailutetaan erikseen uudelleen. Hankinnan aikataulun vuoksi on tarkoituksenmukaista, että kaupunginhallitus delegoi tämän yksittäisen kohteen ratkaisuvallan kaupunginjohtajalle.
Talousarvion päätösvaltuuksien mukaan hankinnasta päättäminen kuuluu kaupunginhallitukselle. Hankinnan arvo saatujen tarjousten perusteella on 1.382.205,80 euroa. Kaikki kohteet on kilpailutettu ns. bruttoliikenteenä, missä lipputulot tulevat tilaajalle. Lisäksi liikenteeseen voi hakea valtion joukkoliikenteen avustusta Uudenmaan ELYn kautta, joka on maksimissaan 50 % toteutuneista kustannuksista. Viime vuosina tuo avustus on myös ollut lähellä tuota maksimimäärää.
Vuoden 2021 ostoliikenteen kustannukset Lohjalla olivat noin 450 000 euroa. Nyt esitetyt kustannukset valtion 50 % tuen ja lipputulojenkin jälkeen nousevat merkittävästi vuodelle 2022. Syynä korotukseen on ostoliikenteen määrän lisääntyminen Pohjolan Liikenteen Länsi-Uudeltamaalta vetäytymisen myötä, sekä voimakkaasti nousseet liikennöintikustannukset mm. polttoaineiden ja varaosien osalta.
Lisätiedot henkilöliikennelogistikko Tapio Heinonen, tapio.heinonen@lohja.fi,
hankinta-asiantuntija Mikko Kuosmanen, mikko.kuosmanen@lohja.fi
Oheismateriaali - tarjouspyyntö
- kohdeluettelo
- avauspöytäkirja
- tarjousten vertailutaulukko
Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. hylätä Vähiliike Oy:n tarjouksen puutteellisten tilaajavastuutietojen vuoksi;
2. valita ostoliikenteen lukuvuodelle 2022-2023 kohteittain seuraavasti:
Kohde 1: M.Tervo Oy, 59 000 €/lukuvuosi
Kohde 2: M.Tervo Oy, 69 160,00€/lukuvuosi
Kohde 3: M.Tervo Oy, 86 900,00 €/lukuvuosi
Kohde 4: Salon Tilausmatkat Oy, 62 000 €/lukuvuosi
Kohde 5: LS-Liikennelinjat Oy Oy, 103 100,00 €/lukuvuosi
Kohde 6: Lehdon Liikenne, 94 870,00 €/lukuvuosi
Kohde 7: Korsisaari Oy, 97 111,00 €/lukuvuosi
Kohde 8: Korsisaari Oy, 101 116,00 €/lukuvuosi
Kohde 9: J. Vainion Liikenne Oy, 105 369,00 €/lukuvuosi
Kohde 10: Taksikuljetukset Harri Vuolle Oy, 98 888,80 €/lukuvuosi
Kohde 11: Salon Tilausmatkat Oy 88 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 12: Salon Tilausmatkat Oy, 62 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 13: Salon Tilausmatkat Oy Oy, 73 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 14: J. Vainion Liikenne Oy, 39 700,00 €/lukuvuosi
Kohde 15: Salon Tilausmatkat Oy, 84 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 17: J. Vainion Liikenne Oy, 27 990,00 €/lukuvuosi
Kohde 18: Salon Tilausmatkat Oy, 79 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 19: Salon Tilausmatkat Oy, 63 800,00 €/lukuvuosi; sekä
3. kilpailuttaa kohteen 16 uudelleen vertailukelpoisten tarjousten saamiseksi; sekä
4. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Esittelijän muutettu päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1. hylätä Vähiliike Oy:n tarjouksen puutteellisten tilaajavastuutietojen vuoksi;
2. valita ostoliikenteen lukuvuodelle 2022-2023 kohteittain seuraavasti:
Kohde 1: M.Tervo Oy, 59 000 €/lukuvuosi
Kohde 2: M.Tervo Oy, 69 160,00€/lukuvuosi
Kohde 3: M.Tervo Oy, 86 900,00 €/lukuvuosi
Kohde 4: Salon Tilausmatkat Oy, 62 000 €/lukuvuosi
Kohde 5: LS-Liikennelinjat Oy Oy, 103 100,00 €/lukuvuosi
Kohde 6: Lehdon Liikenne, 94 870,00 €/lukuvuosi
Kohde 7: Korsisaari Oy, 97 111,00 €/lukuvuosi
Kohde 8: Korsisaari Oy, 101 116,00 €/lukuvuosi
Kohde 9: J. Vainion Liikenne Oy, 105 369,00 €/lukuvuosi
Kohde 10: Taksikuljetukset Harri Vuolle Oy, 98 888,80 €/lukuvuosi
Kohde 11: Salon Tilausmatkat Oy 88 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 12: Salon Tilausmatkat Oy, 62 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 13: Salon Tilausmatkat Oy Oy, 73 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 14: J. Vainion Liikenne Oy, 39 700,00 €/lukuvuosi
Kohde 15: Salon Tilausmatkat Oy, 84 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 17: J. Vainion Liikenne Oy, 27 990,00 €/lukuvuosi
Kohde 18: Salon Tilausmatkat Oy, 79 000,00 €/lukuvuosi
Kohde 19: Salon Tilausmatkat Oy, 63 800,00 €/lukuvuosi; sekä
3. kilpailuttaa kohteen 16 uudelleen vertailukelpoisten tarjousten saamiseksi sekä valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään päätöksen tämän kohteen osalta; sekä
4. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittelijän muutetun päätösesityksen mukaan.
Täytäntöönpano ote/email henkilöliikennelogistikko Heinonen
ote/email hankinnat(a)lohja.fi
Hankintapalvelut toimittaa päätöksen tarjoajille.
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |