RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 215
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kaupunginvaltuuston 20.4.2022 päätösten laillisuuden toteaminen
Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 215
Kuntalain 56 §:n mukaan, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kuntalain 23 §:n mukaan kaupunginhallituksen on myös huolehdittava valtuuston tekemien päätösten täytäntöön panemisesta.
Kaupunginvaltuuston kokous 20.4.2022
§ | 45 | Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus |
§ | 46 | Pöytäkirjan tarkastajat |
§ | 47 | Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen |
§ | 48 | Kaupunginjohtajan viran täyttäminen |
§ | 49 | Tietokoneet hankintasopimuksen hyväksyminen |
§ | 50 | Valtuustoaloite ikäihmisten ostopalvelusopimusten sisällön täsmentämiseksi ja käsitteiden määrittelemiseksi, laadun ja palvelun oikea-aikaisuuden ja osaamisen varmistamiseksi. |
Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. todeta valtuuston edellä selostetun 20.4.2022 kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja kuuluvan valtuuston toimivaltaan ja että päätökset eivät ole lainvastaisia; ja
2. panna edellä mainitut valtuuston päätökset täytäntöön.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |