RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 216
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Otto-oikeuden käyttäminen toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin
773/00.01.02/2022
Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 216
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginhallituksella tai viranhaltijoilla ei ole otto-oikeutta ympäristöterveyslautakunnan päätöksiin. Otto-oikeutta ei ole myöskään niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.
Hallintosäännön 40 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallituksen jaoston ja kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset ilmoitetaan ao. lautakunnalle.
1.6.2022 mennessä on valmistuneet seuraavat lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset:
- Alueiden johtokunta 30.5.2022
- Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 31.5.2022
- Kaupunkisuunnittelulautakunta 1.6.2022
- Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 7.6.2022
- Tekninen lautakunta 8.6.2022
- Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 9.6.2022
- Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 9.6.2022
Viranhaltijapäätökset ajalta 1.6.-14.6.2022
- Kaupunginjohtajan päätökset: §§ 35, 37
- Elinvoimajohtajan päätökset: §§ 34-35
- Hyvinvointijohtajan päätökset: ei päätöksiä
- Hallintojohtajan päätökset: §§ 22-37
- Henkilöstöjohtajan päätökset: § 187
- Talousjohtajan päätökset: §§ 37-43
- Tietohallintojohtajan päätökset: ei päätöksiä
- Talouspäällikön päätökset: ei päätöksiä
- Tietohallintopäällikön päätökset: ei päätöksiä
Cloudia hankintapäätökset ajalta 1.6.-14.6.2022
- ei päätöksiä
Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset ovat luettavissa portaalissa.
Cloudia-järjestelmään tehdyissä hankintapäätöksissä otto-oikeusaika on 14 vrk julkaisusta, muissa viranhaltijapäätöksissä 21 vrk. Viranhaltijapäätökset ovat luettavissa luottamushenkilöportaalissa sekä Lohjan kaupungin nettisivuilla www.lohja.fi.
Hankintapäätökset ovat luettavissa osoitteessa www.hankintakalenteri.fi.
Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Oheismateriaali - asialistat toimielinten kokouksista
- viranhaltijapäätösluettelo (ei nettiin)
- viranhaltijapäätökset (ei nettiin)
Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |