Dynasty tietopalvelu
Sotkamon kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 120


Kokousasian teksti

 

 

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

 

TARKLTK 10.08.2026 § 92 

 

 

Puheenjohtaja Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Ilmoitusvelvollisia luottamushenkilöitä ovat kunnanhallituksen jäsenet sekä varajäsenet, valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. Lisäksi velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä. Viranhaltijoista ilmoitusvelvollisuuden piirissä ovat kunnanjohtaja sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijät.

 

Kuntalain 84 §:n mukaan ilmoitusvelvollisen on viipymättä ilmoitettava sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollisia tekemään uuden ilmoituksen tai pyytää täydentämään ilmoitustaan.

 

Hallintosäännön 11. luvun 80 §:n mukaisesti tarkastuslautakunta valvoo kuntalain 84 §:ssä tarkoitetun sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kunnan verkkosivuilla.

 

Hallintosäännön 11. luvun 80 §:n mukaan tarkastuslautakunta on sidonnaisuusrekisterin ylläpitäjä ja sen on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi yhden kerran vuodessa. Sidonnaisuusilmoitukset toimitetaan valtuustolle kirjallisina.

 

Sidonnaisuusilmoitukset on julkaistava kunnan verkkosivulla osoitteessa: https://www.sotkamo.fi/sidonnaisuusilmoitukset

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Sidonnaisuusilmoitusvelvollisille lähetetään sähköpostitse ilmoitus sidonnaisuusilmoitusten päivittämisestä. Sidonnaisuusilmoitukset pyydetään päivittämään 9.10.2026 mennessä.

 

Tarkastuslautakunta

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.

Sidonnaisuusilmoitukset pyydetään kunnanhallituksen jäseniltä ja varajäseniltä, valtuuston puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajilta, ympäristö- ja teknisen lautakunnan jäseniltä ja varajäseniltä, lautakuntien puheenjohtajilta ja varapuheenjohtajilta sekä kunnan viranhaltijoilta, jotka toimivat hallituksen ja lautakuntien esittelijöinä.

 

TARKLTK 5.10.2026 § 120  

575/00.02.02/2026  

 

Puheenjohtaja

Ehdotus 

Tarkastuslautakunta käy läpi sidonnaisuusilmoitukset ja tarvittaessa valtuuttaa pöytäkirjanpitäjän lähettämään muistutukset § 92 mainituille ilmoitusvelvollisille, jotka eivät ole toimittaneet sidonnaisuusilmoitustaan.

 

Puheenjohtaja

Muutettu ehdotus

Tarkastuslautakunta siirtää sidonnaisuusilmoituksen käsittelyn seuraavaan kokoukseensa 19.10.2026. Pöytäkirjanpitäjä laittaa muistutusviestin ilmoitusvelvollisille.

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.