Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 91


 

 

Varhaiskasvatuksen palvelusetelimenon talousarviomäärärahan siirtäminen samalle kuluerälle

 

SIVLTK 19.09.2022 § 91  

199/02.02.00/2022  

 

 

Sivistysjohtaja Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.12.2021 hyväksynyt kunnan vuoden 2022 talousarvion. Kunnanvaltuusto hyväksyy sivistyksen toimialan talousarvion vastuualuetasolla eli vastuualueen nettomääräraha on valtuustotasoa sitova. Vastuualueen talousarvio muodostuu kustannuspaikkojen talousarvioista. Hallintosäännön mukaan lautakunta päättää talousarvion käyttösuunnitelmasta, jolla vastuualueen määräraha ja tuloarvio jaetaan kustannuspaikoille. Lautakunta voi vastuualueen sisällä tehdä tarvittaessa siirtoja kustannuspaikalta toiselle, mutta ei vastuualueelta toiselle.

 

 Sivistystoimen lautakunta on kokouksessaan 20.1.2022 §12 hyväksynyt sivistyksen toimialan vastuualueiden kustannuspaikkojen vuoden 2022 käyttösuunnitelmat. Päivähoidon palvelusetelimenoja on varattu 505 000 €. Tästä kokonaisuudesta on kirjattu 95 000 € kuluerään Avustukset kotitalouksille ja Asiakaspalveluiden ostot kuluerään on kirjattu 410 000 €.

 Palvelusetelimenojen seurannan vuoksi olisi järkevää siirtää määrärahat samalle kuluerälle. Palvelusetelimenot on maksettu kuluerästä Asiakaspalvelujen ostot.

 

Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi,
puh. 044-7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää, että varhaiskasvatuksen palvelusetelimenojen määräraha 95 000 € siirretään kokonaisuudessaan kuluerältä Avustukset kotitalouksista kuluerälle Asiakaspalvelujen ostot.

 

Päätös Hyväksyttiin.
___________

 

Otteet Talousjohtaja
Talousasiantuntija
Monetra
___________