Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 93


 

 

Sotkamon kulttuuripalkinto 2022

 

SIVLTK 19.09.2022 § 93  

202/12.03.01.02/2022  

 

Sivistysjohtaja Sivistystoimen lautakunta hyväksyi Sotkamon kulttuuripalkinnon säännöt ja päätti myöntää ensimmäisen sääntöjen mukaisen kulttuuripalkinnon 8.11.2018 kokouksessaan 19.6.2018 (SIVLTK § 55). Kuntalaiset saivat ehdottaa lautakunnalle palkinnon saajaa/saajia ja ehdotuksia annettiin useita; niistä lautakunta valitsi saajan. Palkinto julkistettiin Aatoksen päivän juhlassa. Kuntalaisten antamat suulliset palautteet kulttuuripalkinnosta ovat olleet positiivisia.

 

 Hyväksyttyjen sääntöjen mukaan lautakunta päättää vuosittain, jaetaanko kulttuuripalkintoa, palkinnon suuruudesta ja antaa sivistysjohtajalle suulliset ohjeet asian hoitamiseksi.

 

Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi, puh. 044-7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi

 

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää myöntää v. 2022 kulttuuripalkinnon Kainuun kirjamessuilla 12.11.2022 Naapurinvaaran huvikeskuksessa. Palkinnon suuruus on 1 000 €. Lautakunta antaa suulliset ohjeet sivistysjohtajalle asian hoitamiseksi.

 

Kokouksessa annettu

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää myöntää v. 2022 kulttuuripalkinnon Kainuun kirjamessuilla 12.11.2022 Naapurinvaaran huvikeskuksessa. Palkinnon suuruus on 1 750 €. Palkintomääräraha voidaan jakaa pienempiin osiin. Lautakunta antaa suulliset ohjeet sivistysjohtajalle asian hoitamiseksi.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.
___________