Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 10


 

 

Eduskuntavaalien 2023 ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittely

 

KESKV 20.02.2023 § 10  

174/00.00.00.01/2023  

Sihteeri 

 

Sihteeri Eduskuntavaalien 2023 ennakkoäänestys alkaa 22.3.2023 ja päättyy 28.3.2023. Kyseisenä aikana toimitetaan myös kotiäänestys.

 

 Ennakkoäänestys tapahtuu kunnan omana toimintana. Äänestyspaikkoina ovat kunnanviraston kahvio, Vuokatin urheilutalo ja liikkuva äänestyspaikka (äänestysbussi).

 

 Lähetekirjeen ja vaalikuoreen suljetun äänestyslipun sisältävät suljetut lähetekuoret tulee toimittaa päivittäin äänestyksen loputtua virastotalon toisen kerroksen kassaholviin. Laitos- ja kotiäänestyksestä tulevat lähetekuoret toimitetaan keskusvaalilautakunnan sihteerille.

 

 Muiden kuntien yleisillä ennakkoäänestyspaikoilla, suomalaisilla laivoilla ja ulkomailla annetut ennakkoäänet tulevat kuntaan postitse lähetekuoriin suljettuna keskusvaalilautakunnalle osoitettuna.

 

 Kuntien keskusvaalilautakunnat valitsevat henkilöt valmistelemaan ennakkoäänet keskusvaalilautakuntaa varten. Valmistelevia työvaiheita ovat mm. tulevien lähetekuorten laskenta, lajittelu äänestysalueittain, lähetekuorten avaaminen, avaamattomien äänikuorten lajitteleminen äänestysalueittain nippuihin ja äänioikeusrekisteriin merkitsemättömien äänestysten merkitseminen. Em. äänioikeusrekisteriin merkitsemättömiä äänestystapahtumia ovat lähinnä laitoksissa, laivoilla ja ulkomailla suoritetut äänestykset.

 

 Keskusvaalilautakunnalle voi saapua myös äänestyksiä kirjeitse ulkomailta (kirjeäänestys).

 

 Kirjeäänestyksen vaalikuorten avaus, lippujen leimaaminen ja niiden sulkeminen ennakkoäänestyksen vaalikuoreen tulee tehdä joko keskusvaalilautakunnan itsensä toimesta tai sen valvonnassa. Keskusvaalilautakunta voi päättää, että tehtävä suoritetaan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan henkilön toimesta. Nämä henkilöt voivat olla keskusvaalilautakunnan jäseniä tai sen henkilökuntaa.

 

 Keskusvaalilautakunta määrää, että sille osoitetut lähetekuoret toimitetaan päivittäin ennakkoäänestyksen loputtua virastotalon toisen kerroksen kassaholviin.

 

 Laitos- ja kotiäänestyksestä tulevat lähetekuoret toimitetaan keskusvaalilautakunnan sihteerille

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Keskusvaalilautakunta määrää keskusvaalilautakunnan sihteerit ja keskusvaalilautakunnan nimeämät lautakunnan jäsenet tekemään valmistelevia työvaiheita mm. tulevien lähetekuorten laskentaa, lajittelua äänestysalueittain nippuihin ja äänioikeusrekisteriin merkitsemättömien äänestysten merkintää.              

Lisäksi keskusvaalilautakunta määrää, että keskusvaalilautakunnan sihteerit ja kaksi keskusvaalilautakunnan määräämää jäsentä samanaikaisesti paikalla olevina suorittavat kirjeäänestyksen keskusvaalilautakunnalle kuuluvat tehtävät.

Keskusvaalilautakunta päättää määrätä ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittelyyn osallistuvat lautakunnan jäsenet.

Keskusvaalilautakunta määrää, että sille osoitetut lähetekuoret toimitetaan päivittäin ennakkoäänestyksen loputtua virastotalon toisen kerroksen kassaholviin.

Laitos- ja kotiäänestyksestä tulevat lähetekuoret toimitetaan keskusvaalilautakunnan sihteerille

 

Keskusvaalilautakunta

Päätös

 

 Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.

Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti määräta ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittelyyn keskusvaalilautakunnasta Merja Korhosen, Ilmari Viholaisen, Kalervo Liuskin, Sirpa Mustosen ja varajäsen Markku Kemppaisen.
________

 

Otteet tehtävään määrätyt

 ________