Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 3


 

 

Varavaltuutetun määrääminen Suomen Keskustalle

 

KESKV 20.02.2023 § 3  

165/00.00.01.01/2023  

Sihteeri  

   

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 31.1.2023 §:ssä 4 myöntänyt Riikka Hautalammille (Suomen Keskusta) hänen pyytämänsä eron kunnanvaltuuston varavaltuutetun tehtävästä. Riikka Hautalampi on Suomen Keskustan 10. varavaltuutettu. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Suomen Keskustalle jäljellä olevalle toimikaudelle 31.5.2025 saakka.

 

Vaalilain 7 luvun 93 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä päätettävä uusista varavaltuutetuista kuntalain 4 luvun 17 §:n mukaisesti.

 

Varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi, joten keskusvaalilautakunnan on määrättävä kunnanvaltuuston puheenjohtajan pyynnöstä Suomen Keskustaan uusi varavaltuutettu. Ensimmäinen varavaltuutetuksi valitsematta jäänyt ehdokas on Sarianne Kokkonen KESKV 16.6.2021 § 87.

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että Suomen Keskustan 11. varavaltuutetuksi määrätään Sarianne Kokkonen. Kokkosen vertausluku vuoden 2021 kuntavaaleissa oli 68,080 äänimäärän ollessa 18.
 
Suomen Keskustan varavaltuutetut asetetussa järjestyksessä ovat: 
1. Huttunen Pentti
2. Tolonen Elisa
3. Lukkari Matti
4. Rimpiläinen Heikki
5. Lukkari-Syrjäniemi Aliisa
6. Hakkarainen Ari
7. Juntunen Anja
8. Paavola Erno
9. Lukkari Tarja
10. Partanen Kari 
11. Kokkonen Sarianne

Keskusvaalilautakunta ilmoittaa päätöksen kunnanvaltuustolle.

Keskusvaalilautakunta

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
________

Otteet Sarianne Kokkonen

 Kunnanvaltuusto

 ________