Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 5


 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyksen toimittamista varten

 

KESKV 20.02.2023 § 5  

169/00.00.00.01/2023  

Sihteeri Keskusvaalilautakunnan tulee määrätä eduskuntavaalien 2023 vaalitoimitsijat ennakkoäänestyksen toimittamista varten hyvissä ajoin.

 

 Eduskuntavaalien ennakkoäänestysajanjakso on 22.-28.3.2023.

 

 Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 7.12.2022 §:ssä 257 eduskuntavaalien 2023 ennakkoäänestyspaikat:

 

 Kunnanvirasto, Markkinatie 1

 Vuokatin urheilutalo, Käpykuja 17, (la-su)

 liikkuva äänestysbussi (la-ma).

 

 Kunnanjohtaja, tekninen johtaja ja sivistysjohtaja ovat osoittaneet alla luetellut kunnan työntekijät vaalitoimitsijoiksi eduskuntavaalien 2023 ennakkoäänestyksen toimittamista varten. Heillä on riittävät valmiudet toimimaan ennakkoäänestyspaikalla vaalitoimitsijoina ja heidän varsinaiset työtehtävänsä mahdollistavat työpanoksen käyttämisen kyseiseen tehtävään.

 Kyseiset henkilöt ovat toimineet myös aluevaaleissa 2022 vaalitoimitsijoina lukuun ottamatta Heidi Hanhelaa, Pirkko Heikkistä, Tarja Järvelää, Tiina Kriikkulaa, Antti Malvistoa, Juhani Määttää ja Kukka-Maaria Pyyköstä.

 

 Hakkarainen Merja

 Hanhela Heidi

 Heikkinen Pirkko

 Heikkinen Tarja

 Hujakka Anna-Maija

 Järvelä Tarja

 Korhonen Jari

 Kriikkula Tiina

 Malinen Elina

 Malvisto Antti

 Mård Antti

 Määttä Juhani

 Partanen Eeva

 Peltokangas Jyrki

 Pulkkinen Ossi

 Pyykönen Kukka-Maaria

 Sirviö Sari

 Tolonen Mirja

Puheenjohtaja

Ehdotus Keskusvaalilautakunta määrää em. henkilöt toimimaan vaalitoimitsijoina eduskuntavaaleissa 2023 yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa 22.-28.3.2023.

Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että mikäli ennakkoäänestyksen toimittaminen tulee uhatuksi erityisestä syystä, esim. sairastumisien vuoksi, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja voi määrätä lisää vaalitoimitsijoita ennakkoäänestyksen toimittamista varten.

 

Keskusvaalilautakunta

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
________

Otteet vaalitoimitsijoiksi valitut

 ________