Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 6


 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen kotiäänestykseen

 

KESKV 20.02.2023 § 6  

167/00.00.00.01/2023  

Sihteeri Ennakkoäänestyksen järjestämisestä äänestäjän kotona (kotiäänestys) huolehtivat kunnan keskusvaalilautakunnan määräämät vaalitoimitsijat. Kotiäänestys toimitetaan jonakin aluevaalien kotimaan ennakkoäänestyksen ajanjaksoon 22.-28.3.2023 sattuvana päivänä erikseen ilmoitettuna kello 9:n ja 20:n välisenä aikana. Kotiäänestys voidaan toimittaa joko arkipäivänä tai sunnuntaina.

 

 Kotiäänestyksen vaalitoimitsijalle ei ole laissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan määrätä siten tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Asianomaisissa vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä myöskään hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa saa olla kotiäänestyksen vaalitoimitsijana.

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Keskusvaalilautakunta määrää eduskuntavaalien 2023 kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt:

Väyrynen Pirjo, kotiäänestyksen vastaava vaalitoimitsija
Roivainen Arja
Korhonen Marjatta
Kilpeläinen Toini

Varahenkilöksi keskusvaalilautakunta määrää Pirjo Rautiaisen.                            
Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että mikäli kotiäänestyksen toimittaminen tulee uhatuksi erityisestä syystä, esimerkiksi sairastumisten  vuoksi, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja voi määrätä lisää vaalitoimitsijoita kotiäänestyksen toimittamista varten.

 

Keskusvaalilautakunta

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
________

 

Otteet  Pirjo Väyrynen

 Arja Roivainen

 Marjatta Korhonen

 Pirjo Rautiainen

 ________