Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 33


 

 

Muutos Vuokatin koulun lukuvuosisuunnitelmaan

 

SIVLTK 16.03.2023 § 33  

332/12.01.02.00/2023 

Kasvatusjohtaja  

Vuokatin koulun 6. luokan leirikoulu ei ole mukana koulun lukuvuosisuunnitelmassa 2022-2023. Leirikoulu järjestettäisiin 29.5.-31.5.2023 Pohjanmaalla. Oppilaat kävisivät leirikoulun aikana muun muassa Ähtärin eläinpuistossa, tutustumassa Seinäjoella Alvar Aallon suunnittelemiin rakennuksiin ja vierailisivat Duudson Parkissa sekä Härmän Powerparkissa. Majoitus tapahtuisi Ähtärissä Honkiniemen leirikeskuksessa. Oppilaita lähtisi mukaan 26 ja opettajia kaksi. Vastaavana johtajana toimisi opettaja Unto Väisänen ja toisena valvojana opettaja Aino Tolkkinen. Leirikoulun tavoitteena on tutustua monipuolisesti Pohjanmaan kohteisiin. 

 

Leirikoulusta syntyneet kustannukset katettaisiin luokkatoimikunnan keräämistä varoista.

 

Lisätietoja asiasta antaa kasvatusjohtaja Ville Manninen, p. 044-7502 298 tai ville.manninen@sotkamo.fi


Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä muutoksen Vuokatin koulun lukuvuosisuunnitelmaan esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.
___________

 

Otteet Vuokatin koulu
Koulutoimisto
___________