Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 04.04.2023/Pykälä 41


 

 

Muutos Leivolan koulun lukuvuosisuunnitelmaan 2022-2023

 

SIVLTK 04.04.2023 § 41  

438/12.01.02.00/2023  

 

Kasvatusjohtaja Leivolan koulun 6. luokan leirikoulu ei ole mukana koulun lukuvuosisuunnitelmassa 2022-2023. Leirikoulu järjestettäisiin 16.-17.5.2023 Helsingissä. Oppilaat tutustuisivat leirikoulun aikana muun muassa keskuskirjasto Oodiin, luonnontieteelliseen museoon, eduskuntaan sekä kävisivät Linnanmäellä ja SeaLifessä. Majoitus tapahtuisi hotellissa.  Oppilaita lähtisi mukaan 18 ja opettajia yksi. Mukana on myös muita nais- ja miesvalvojia. Vastaavana johtajana toimisi opettaja Marko Kankkunen.  Leirikoulun tavoitteena on tutustua monipuolisesti Helsingin keskustaan.

 

 Leirikoulusta syntyneet kustannukset katettaisiin luokkaretkitoimikunnan keräämistä varoista.


Lisätietoja asiasta antaa kasvastusjohtaja Ville Manninen, p 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi

 

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä muutoksen Leivolan koulun lukuvuosisuunnitelmaan esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.
___________

 

Otteet Leivolan koulu

 koulutoimisto
___________