Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 46


 

 

Arviointikertomus vuodelta 2022

 

TARKLTK 18.04.2023 § 28 

Puheenjohtaja Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvoitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsermissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

 Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2022 arviointikertomusken valmistelun.

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Käydään läpi vuoden 2022 arviointikertomukseen tulevia asioita. Valmistellaan arviointikertomusta ja otetaan mukaan mahdolliset tilintarkastajan havainnot.

 

Tarkastuslautakunta

Päätös Tarkastuslautakunta aloitti 2022 arviointikertomuksen tekemisen. Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa 2.5.2023 klo 14.00.
_______

 

TARKLTK 02.05.2023 § 34 

Puheenjohtaja 

Ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2022 arviointikertomuksen työstämistä.

 

Tarkastuslautakunta

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2022 arviointikertomuksen työstämistä ja jatkaa sen tekemistä seuraavassa kokouksessa 16.5.2023.
_______

 

TARKLTK 16.05.2023 § 40 

Puheenjohtaja

Ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2022 arviointikertomuksen työstämistä.

 

 Tarkastuslautakunta   

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2022 arviointikertomuksen työstämistä ja jatkaa sen tekemistä seuraavassa kokouksessa 23.5.2023.
_______

 

TARKLTK 23.05.2023 § 46  

482/00.02.02/2023  

Puheenjohtaja

Ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2022 arviointikertomuksen työstämistä.

 

Puheenjohtaja

Ehdotus kokouksessa Tarkastuslautakun päättää vuoden 2022 arviointikertomuksen sisällön, allekirjoittaa sen ja antaa edelleen kunnanvaltuustolle. Tarkastuslautakunta ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se antaisi kunnanhallitukselle tehtäväksi huomoida seuraavassa talousarvion valmistelussa ja tilinpäätöksessa arviointikertomuksessa esitetyt havainnot.

 

Tarkastuslautakunta

Päätös Tarkastuslautakunta esittää valtuuston päätettäväksi, että kunnanhallitus ja muut tilivelvolliset ottavat huomioon tässä arviointikertomuksessa esitetyt havainnot ja antavat niistä vastineensä lokakuun 2023 loppuun mennessä kunnanvlatuustolle.

 

 Allekirjoitettu arviointikertomus 2022 erillisliitteenä.

 _______ 

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______