Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 67



 

 

Sotkamon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma sekä opiskeluhuoltosuunnitelma

 

SIVLTK 20.06.2023 § 67  

723/12.00.01/2023 

 

Kasvatusjohtaja  

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Myös oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) säännöksiä täsmennettiin vastaamaan uudistusta.

 

Sotkamon kunta on laatinut kevään aikana Lastensuojelulain 12 §:n mukaisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä sen liitteeksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain 13 §:n mukaisen opiskeluhuoltosuunni-telman.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma pohjautuu kunnanvaltuuston (1.11.2022 § 86) hyväksymään laajaan hyvinvointikertomukseen 2017-2021 ja hyvinvointisuunnitelmaan 2022-2025. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa on täydennetty niiden tietojen osalta, jotka olivat päivittyneet edellisen prosessin jälkeen. Suunnitelma on esitelty hyvinvointijaostolle 12.6.2023.

 

Sotkamon kunnan opiskeluhuoltosuunnitelma sisältää esi- ja perusopetuksen, perusopetukseen valmistavan opetuksen sekä lukiokoulutuksen opiskeluhuoltosuunnitelman. Opiskeluhuoltosuunnitelma sisältää lukuvuosittain päivitettäviä liitteitä ja siinä on huomioitu kunnanvaltuuston hyväksymä (28.3.2023 § 22) ehkäisevän päihdetyön raportti 2020-2022 ja suunnitelma 2023-2025. Opiskeluhuoltosuunnitelma on laadittu työryhmässä, jossa on ollut edustettuina sekä kunnan että hyvinvointialueen työntekijöitä. Suunnitelma on ollut huoltajien kommentoitavana 16.5.-2.6.2023 ja se on esitelty nuorisovaltuustolle 25.5.2023.

 

Lasten ja nuorten hyvivointisuunnitelma sekä opiskeluhuoltosuunnitelma ovat liitteinä.

 

 Lisätietoja asiasta antavat kasvatusjohtaja Ville Manninen (044 750 228 tai ville.manninen@sotkamo.fi) ja hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen (040 6806711 tai kukka-maaria.pyykonen@sotkamo.fi)

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä sen liitteenä olevan opiskeluhuoltosuunnitelman esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Asiantuntijana tämän pykälän aikana toimivat hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen ja kasvatusjohtaja Ville Manninen.
___________

 

Otteet hyvinvointikoorinaattori

 kasvatusjohtaja
___________