Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 35


 

 

Pieni ele -vaalikeräys

 

KESKV 14.12.2023 § 35  

1100/00.00.00.01/2023  

Sihteeri Pieni  ele -vaalikeräyksellä on pitkät perinteet ja keräyksen hoitavat lipaskeräääjät äänestyspaikoilla. Edellisissä vaaleissa Sotkamossa ei ollut vaalikeräystä, koska Sotkamon vammaisyhdistyksillä ei ollut osoittaa lipasvahteja.

 

 Keskusvaalilautakunnan sihteeri on ottanut yhteyttä Pieni ele ry:n toiminnanjohtajaan Sotkamon keräystilanteesta. Pieni ele ry ehdottaa keräyksen järjestämistä ilman lipasvahteja siten, että vastuu keräyslippaista on Pieni ele ry:llä. Keskusvaalilautakunta huolehtisi lippaat aamuisin äänestyspaikalle ja äänestyksen päätyttyä ne vietäisiin säilöön.  Vastaavanlaista käytäntöä keräyksestä on ollut muillakin paikkakunnilla. Keräysmateriaalit tulisivat suoraan Sotkamon keskusvaalilautakunnalle ja vaalin jälkeen Pieni ele ry:n nimeämä henkilö noutaisi lippaat.

 

Puheenjohtaja 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää Pieni ele -vaalikeräysjärjestelyistä esittelytekstissä selostetulla tavalla.

 

Keskusvaalilautakunta

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.

 

 ________

 

Otteet Pieni ele ry

 

 ________