Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 29


 

 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen kotiäänestykseen

 

KESKV 14.12.2023 § 29  

1058/00.00.00.01/2023  

Sihteeri Ennakkoäänestyksen järjestämisestä äänestäjän kotona (kotiäänestys) huolehtivat kunnan keskusvaalilautakunnan määräämät vaalitoimitsijat. Kotiäänestys toimitetaan jonakin presidentinvaalin kotimaan ennakkoäänestyksen ajanjaksoon 17.-23.1.2024 ja mahdollisen toisen ennakkoäänestyksen ajanjaksoon 31.1.-6.2.2024 sattuvana päivänä erikseen ilmoitettuna kello 9:n ja 20:n välisenä aikana. Kotiäänestys voidaan toimittaa joko arkipäivänä tai sunnuntaina.

 

 Kotiäänestyksen vaalitoimitsijalle ei ole laissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan määrätä siten tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Asianomaisissa vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä myöskään hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa saa olla kotiäänestyksen vaalitoimitsijana.

 

Puheenjohtaja 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta määrää presidentinvaalin 2024 kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt:

Pirjo Väyrynen, kotiäänestyksen vastaava vaalitoimitsija
Marjatta Korhonen
Maila Moilanen
Marjo Kaipainen

 

Varahenkilöksi keskusvaalilautakunta määrää Pirjo Rautiaisen.

 

Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että mikäli kotiäänestyksen toimittaminen tulee uhatuksi erityisestä syystä, esimerkiksi sairastumisten vuoksi, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja voi määrätä lisää vaalitoimitsijoita kotiäänestyksen toimittamista varten.

Keskusvaalilautakunta

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.

 

 ________

 

Otteet Vaalitoimitsijoiksi määrätyt

 

 ________