Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 32


 

 

Vaalikoulutus vaalilautakunnille ja vaalitoimitsijoille

 

KESKV 14.12.2023 § 32  

1061/00.00.00.01/2023  

Sihteeri Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalilautakuntien jäsenet ja varajäsenet, vaalitoimikuntien jäsenet ja varajäsenet sekä ennakkoäänestyksen ja kotiäänestyksen vaalitoimitsijat ovat tietoisia tehtävistään ja vastuistaan. Tätä varten keskusvaalilautakunnan tulee:

 

 1. Jakaa hyvissä ajoin ennen vaaleja oikeusministeriön kullekin vaaliviranomaiselle presidentinvaalia varten laatimat vaaliohjeet.

 

 2. Kouluttaa sopivaksi katsomallaan tavalla sanotut viranomaiset tehtäviinsä.

 

 3. Olla koko vaalien ajan sanottujen viranomaisten tavoitettavissa näiden kysymyksiä varten.

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että kunnanhallituksen 4.12.2023 §:ssä 240 valitsemille vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenille ja varajäsenille lähetetään asianomaisille viranomaisille tarkoitetut oikeusministeriön laatimat vaaliohjeet.

Vaalilautakunnille järjestetään koulutus sähköisen vaaliluettelon käytöstä valtuustosalissa 11.1.2024. Kyseisenä päivänä klo 16-18. Koulutukseen on mahdollista osallistua kolme henkilöä kustakin vaalilautakunnasta.

Lauantaina 27.1.2024 ja mahdollisen toisen kierroksen vaalin lauantaina 10.2.2024 vaalilautakuntien puheenjohtajille jaetaan vaalimateriaali ja käydään läpi vaalilautakuntien tehtäviä.

Keskusvaalilautakunnan sihteerit kouluttavat vaalitoimikunnan puheenjohtajan sekä kotiäänestyksen ja ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat.

 

Keskusvaalilautakunta

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtan ehdotuksen.

 

 ________