Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveysjaosto
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 3


Liite 1 Ympäristöterveydenhuolto tammi-joulukuu 2023 toteutuma

 

 

Ympäristöterveyspalveluiden talouden toteuma 1.1.-31.12.2023

 

YMPTERJA 19.02.2024 § 3  

147/02.06.01.07/2024  

Ympäristöterveysjohtaja

Yhteistoimintasopimuksessa Kainuun ympäristöterveyspalveluiden järjestämisestä Kainuun ympäristöterveyden huollon yhteistoiminta alueella kohdan 7. mukaan

-          Lopulliset laskennalliset maksuosuudet tulee maksaa tai liikaa perityt maksuosuudet palauttaa

välittömästi kunkin tilikauden jälkeen.

-          Ympäristöterveysjaosto raportoi sopimuskunnille talousarvion ja toimintasuunnitelman toteutumisesta tilinpäätöksen yhteydessä.

Tammikuussa 2024 todettiin, että saadun talousarviototeuman mukaan näytti siltä, että kustannukset olivat toteutuneet budjetin mukaisesti. Kuntien laskutuksessa todettiin kuitenkin oikaistavaa. Vuoden 2023 ensimmäinen neljännes oli laskutettu oikein. Sen jälkeen tilikauden tuloksessa, josta kuntien osuudet on laskettu ovat tuloissa olleet mukana kuntien jo maksamat osuudet. Tämä vääristi kuntien laskutusta niin, että laskut kunnille olivat olleet liian pieniä. Kuntia tiedotettiin asiasta ja kunnille lähetettiin oikaisua koskevat laskut.

 

Ympäristöterveyspalveluiden talouden ulkoiset tulojen ja kustannusten toteuma vuodelta 2023 on tämän hetken tietojen mukaan liitteen mukainen, liite.

Ympäristöterveyspalveluiden toteuma on talousarvioon 2023 verrattuna seuraavanlainen:

-          Toimintatuotot (2 222 788 €) ovat 68 916 euroa talousarviota pienemmät.                                                                   Tähän vaikuttaa yhteistoimintakorvausten määrä.

-          Toimintakulut (-2 985 767 €) ovat 220 263 euroa talousarviota suuremmat.                                                                     Tähän vaikuttavat: henkilöstökulujen ylitys 224 506 euroa (suurin ylitys jaksotetuissa palkoissa ja eläkekuluissa) ja palvelujen ostojen ylitys 17 566 euroa (suurin ylitys asiantuntijapalveluissa ja koneiden ja laitteiden huollossa)

-          Vuosikate (-762 987 €) on 285 275 euroa talousarvoa suurempi.

-          Tilikauden tulos ( -774 314 €) on 297 332euroa talousarviota suurempi

 

Lisätietoja asiasta antaa ympäristöterveysjohtaja Päivi Nykänen, puh. 044 710 0830 sähköpostitse etunimi.sukunimi@sotkamo.fi

 

 

Ehdotus Kokouksessa esiteltiin lomapalkkavelan huomioiminen v. 2022.
Kainuun Hyvinvointialueelta on saatu 24.1.2024 lomapalkkakorvaus 287.365 euroa.

Ympäristöterveysjaosto merkitsee tiedoksi talouden toteuman ajanjaksolta 1.1.-31.12.2023

 

Päätös Ympäristöterveysjaosto merkitsi asian tiedoksi.

 

Otteet Ympäristöterveysjohtaja