Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 27.06.2024/Pykälä 68


 

 

Salmelan koulun vararehtorin tehtävän muuttaminen apulaisrehtorin tehtäväksi 1.8.2024 alkaen

 

SIVLTK 27.06.2024 § 68  

552/01.01.00.03/2024  

 

 

307/01.01.00/2022

Sivistystoimen lautakunta 11.8.2022 § 81

 

Sivistysjohtaja

Kasvatusjohtaja Perusopetuslain mukaan (21.8.1998/628 § 37) jokaisella koululla tulee olla toiminnasta vastaava rehtori, riittävä määrä opettajan virkoja tai työsuhteisia opettajia. Lisäksi voi olla tuntiopettajia, koulunkäyntiavustajia ja muuta henkilöstöä.

 

 Sotkamon kunnanhallitus päätti hakea UNICEF:in Lapsiystävällinen kunta

-malliin mukaan kokouksessaan 24.11.2020 (§204) ja samalla se valitsi koordinaattoriksi/yhteyshenkilöksi Salmelan koulun rehtori Janne Huotarin ja koordinaatiotyöryhmäksi hyte-työryhmän. UNICEF:in päätös mukaan pääsystä saatiin helmikuussa 2021 ja siitä lähtien Janne Huotari on toiminut koordinaattorina oman työnsä ohella valmistellen nykytilan kartoitusta ja tavoitteita yhdessä koordinaatiotyöryhmän kanssa. UNICEF edellyttää, että koordinaattorille varataan riittävästi työaikaa, jotta tosiasiallinen kehittämistyö on mahdollista. Toimintasuunnitelman mukainen kehittämistyö on aloitettu keväällä 2022 ja koordinaattorin työmäärä on lisääntynyt siinä määrin, että työskentely oman toimen ohella ei enää riitä, vaan koulun johtamisjärjestelyjä olisi muutettava, jottei Salmelan koulun arjen toiminta eikä turvallisuus vaarantuisi.

 

Sivistystoimen lautakunta on valinnut kokouksessaan 16.6.2021 (§59) Salmelan koulun vararehtoriksi erityisluokanopettaja Sari Vuolletin. Vararehtorin tehtävä voitaisiin muuttaa siten, että tehtävänkuva muutetaan apulaisrehtorin tehtäviksi. Näin saataisiin rehtorille lisäresurssia Lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaattorityön toteuttamiseen, kun tehtäviä voitaisiin jakaa sekä voitaisiin samalla myös kehittää kokonaisuutena johtamisjärjestelmää Sotkamon suurimmassa alakoulussa, jossa on myös vaativan erityisen tuen luokkia, oppilaita yht. 335 ja henkilökuntaa yht. yli 50. Henkilökuntaa on kuultu 4.8.2022 ja 8.8.2022 ja he kannattavat uudistusta.

 

Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi, puh. 044-7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi ja kasvatusjohtaja Ville Manninen, p. 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää muuttaa Salmelan koulun vararehtorin tehtävän apulaisrehtorin tehtäviksi ajalle 15.8.2022-31.7.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Otteet Salmelan koulu
Koulutoimisto

 

 ---------------

 

Sivistysjohtaja Perusopetuslain mukaan (21.8.1998/628 §37) jokaisella koululla tulee olla toiminnasta vastaava rehtori, riittävä määrä opettajan virkoja tai työsuhteisia opettajia. Lisäksi voi olla tuntiopettajia, koulunkäyntiavustajia ja muuta henkilöstöä.

 

Vararehtorin tehtävä muutettiin määräaikaisesti apulaisrehtorin tehtäväksi ajalle 15.8.2022-31.7.2024 liittyen rehtorille annettuihin kehittämistehtäviin (LYK-työ), joihin tuli varata rehtorille työaikaa. Salmelan koulun rehtorin erilaiset kehittämistehtävät (mm. LYK-työ, digi-kehittäminen ja vaativaan erityiseen tukeen liittyvä kehittäminen) eivät ole vähentyneet ja siksi apulaisrehtorin tehtävien jatkuminen olisi tarpeellista.

 

 Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi, puh. 044-7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää muuttaa Salmelan koulun vararehtorin tehtävän apulaisrehtorin tehtäväksi 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Otteet Salmelan koulu

 Koulutoimi

 Henkilöstösihteeri