Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 48


 

 

Arviointikertomus vuodelta 2023

 

TARKLTK 28.05.2024 § 42 

 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen valmistelun. Valmistelussa huomioidaan tilintarkastajan havainnot.

 

Vuoden 2023 arviointikertomuksen työversio on toimitettu oheisaineistona tarkastuslautakunnan jäsenille.

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää:

1) keskustella vuoden 2023 arviontikertomukseen tulevista asioista
2) valmistella arviointikertomusta
3) sopia valmistelukäytännöstä kokousten ulkopuolella.

 

Tarkastuslautakunta

Päätös 1) keskusteli vuoden 2023 arviointikertomukseen tulevista asioista ja sisällöstä
2) valmisteli arviointikertomusta
3) sopi valmistelukäytännöstä kokousten ulkopuolella.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti jatkaa arviointikertomuksen valmistelua seuraavissa kokouksissa.

 

TARKLTK 04.06.2024 § 48  

448/00.02.02/2024  

 

Puheenjohtaja

Ehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2023 arviointikertomusta.

 

Tarkastuslautakunta

Päätös Hyväksyi. Tarkastuslautakunta päätti jatkaa arviointikertomuksen valmistelua seuraavassa kokouksessa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anssi Rautio poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 16.56.