Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 53


 

 

Lasten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen: Sotkamon Lasten Parlamentti

 

SIVLTK 18.04.2024 § 38 

 

Sivistysjohtaja

Kasvatusjohtaja Nuorten mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa nuorisovaltuustossa tai vastaavassa nuorten vaikuttajaryhmässä säädetään nuorisolaissa (21.12.2016/1285, §24), kuntalaissa (410/2015) ja hyvinvointialueesta annetusta laissa (611/2021, §32 ja 25.11.2022/955). YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa jokaiselle lapselle oikeuden ilmaista näkemyksensä vapaasti kaikissa häntä koskevissa asioissa ja oikeuden saada näkemyksensä huomioiduksi. Lapsen oikeuksien komitea korostaa, että tämä oikeus on sekä yksittäisellä lapsella että lapsiryhmillä. Kyse on lapsen oikeudesta osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan sekä oman elinympäristönsä kehittämiseen. Sotkamon kunta on mukana Unicefin Lapsiystävällinen kunta (LYK) -toimintamallissa ja Lasten Parlamentti edistäisi osallisuutta, joka on LYK-mallin tavoitteita.

 

Sotkamon sivistystoimen lautakunta esitti kokouksessaan 26.4.2018 (§24) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se asettaisi Sotkamon nuorisovaltuuston ja sille 11 jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Ehdotus hyväksyttiin kunnanhallituksessa 15.5.2018 (§94) ja kunnanvaltuustossa 18.8.2018 (§48).

 

Tällä hetkellä Sotkamon nuorisovaltuustossa on edustajat Sotkamon kaikista alakouluista, yläkoulusta ja lukiosta. Nuorisovaltuustosta on tullut ajatus esille, että sen lisäksi voisi perustaa rinnalle toisen vaikuttamisryhmän, lasten parlamentin, joka toimisi nuorempien lasten asioiden vaikuttamistoimielimenä ja toimisi lasten äänten välittäjänä nuorisovaltuuston ohella. Tavoitteena olisi lisätä alakoululaisten vaikuttamismahdollisuuksia ja ideointia omassa lähiympäristössään asioissa, jotka koskettavat alakoululaisia ja kannustaa osallistumaan päätöksentekoon.

 

Lasten Parlamenttiin valittaisiin edustajat kaikkien alakoulujen oppilaista vuosittain. Edustajina voisivat olla oppilaskunnan puheenjohtajat ja lisäksi valittaisiin yksi oppilas jokaiselta koululta. Parlamentti voisi kokoontua pääsääntöisesti neljä kertaa vuodessa. Syksyn ensimmäisessä kokouksessa valittaisiin tulevaksi vuodeksi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja varasihteeri. Toimintaa ohjaisi sivistysjohtajan nimeämä nuoriso-ohjaaja. Edustajille maksettaisiin vuosittain hallintosäännön mukainen kokouspalkkio kuten nuorisovaltuuston edustajille.

 

Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi, puh. 044-7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi ja kasvatusjohtaja Ville Manninen, p. 044-7502 298 tai ville.manninen@sotkamo.fi 

 

 

 

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että lasten vaikutusmahdollisuuksia lisättäisiin perustamalla Sotkamon Lasten Parlamentti edellä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Otteet Kunnanhallitus

 

KHALL 06.05.2024 § 87 

 

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus päättää:
1) hyväksyä osaltaan sivistyslautakunnan esityksen ja
2) esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 

KVALT 18.06.2024 § 53  

327/00.02.05/2024  

 

Kunnanhallitus

Ehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

Kunnanvaltuusto

Päätös Sivistysjohtaja esitteli Sotkamon Lasten Parlamentin.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.