Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 52


 

 

Työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikön viran perustaminen

 

KHALL 11.06.2024 § 112 

 

Hallinto- ja henkilöstöjohtaja 

 

Laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä (23.3.2023/380) sekä laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien toimeenpanosta (23.3.2023/383) säädetään kuntien järjestämisvastuulle kuuluvista julkisista työvoimapalveluista ja niihin liittyvistä tehtävistä 1.1.2025 alkaen. 

 

Myös laki kotoutumisen edistämisestä (681/2023) astuu voimaan 1.1.2025 alkaen ja sen myötä kotoutumispalveluiden kokonaisvastuu siirtyy kunnille. Kotoutumislain tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttaneiden työllisyyttä, työllisyyttä tukevia valmiuksia, kielitaitoa ja osallisuutta yhteiskuntaan. Lain tavoitteena on myös edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken. 

 

Työvoimaviranomaisen henkilöasiakas- ja työnvälitystyössä, yrityspalveluissa, kotolain mukaisissa tehtävissä ja em. johtamisessa käytetään julkista valtaa, jolloin tehtävien hoitaminen edellyttää virkasuhdetta. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka (Kuntalaki 10.4.2015/410 § 87). Sotkamon kunnassa jäljempänä esitettävän viran perustamisesta päättää hallintosäännön 9. luvun 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto.

 

Vuoden 2025 alussa voimaan astuvan työvoimapalveluiden järjestämistä koskeva lain, Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen (luonnos Kvall 26.9.2023 § 81 ja lopullinen versio Khall 24.10.2023 § 193) ja siihen liittyvän toimivallan delgointisopimuksen (Khall 23.01.2024 § 6) sekä kotoutumislain uudistuksen myötä lain velvoittamat tehtävät lisääntyvät kunnassa merkittävästi. Sen vuoksi on tarpeen tarkastella työllisyyspalveluiden kokonaisuutta uudelleen ja päivittää se vastaamaan kunnan muita toimialoja ja niiden johtamista sekä työllisyysalueen yhteistä linjaa. Edellä mainituista syistä työllisyys- ja yrityspalveluiden organisaatiota päivitetään siten, että yksikön esihenkilöksi tulee työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö 1.10.2024 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

 

Lisätietoja asiasta antaa hallinto-ja henkilöstöjohtaja Riikka Boren, puh 040 198 6318 tai sähköpostitse riikka.boren@sotkamo.fi ja kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, puh 044 750 2111 tai sähköpostitse mika.kilpelainen@sotkamo.fi.

 

 

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se perustaa työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikön viran 1.10.2024 alkaen.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen saapui kokoukseen klo 19.20 ja kunnanjohtajan sijaisena toiminut hallinto-ja henkilöstöjohtaja Riikka Boren poistui kokouksesta klo 19.25.

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 

KVALT 18.06.2024 § 52  

505/01.01.00.00/2024  

 

Kunnanhallitus

Ehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

Kunnanvaltuusto

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Lisäksi kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta esittelytekstiin lisäyksen: "Viran perustaminen on kustannusneutraali vuodelle 2024."