RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.12.2025/Asianro 266
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelma
KHALL 04.11.2025 § 230
Talousjohtaja ja kunnanjohtaja
Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin vastuut ja velvoitteet.
Talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnanvaltuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiselle turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Talousarvio ja -suunnitelma koostuu käyttötalous- ja tuloslaskelmasta sekä investointi- ja rahoitusosasta. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman laatiminen on perustunut voimassa oleviin kuntastrategiaan, elinvoimaohjelmaan, laajaan hyvinvointikertomukseen sekä talouden tasapainottamisohjelmaan. Kunnan tekemät omaisuusjärjestelyiden vaikutukset näkyvät merkittävänä sijoitusomaisuutena sekä vahvana taseena mutta tulevina vuosina on kiinnitettävä erityistä huomiota käyttötalouden kulurakenteeseen ja investointien kokonaismäärään. Tällä tavoin pystymme taittamaan velkaantumisen ja kääntämään velan määrän laskuun.
Kunnan investointimenot lähtivät laskemaan vuonna 2025 ja tavoite on, että tulevien vuosien investoinnit asettuvat poistojen tasolle tai niiden alle.
Kunnan tulopohja rakentuu pääsääntöisesti verotuloista ja valtionosuuksista. Tällä hetkellä kunta ei pysty rahoittamaan kaikkia investointeja omalla tulorahoituksellaan, vaan suurin osa rahoituksesta tapahtuu velkarahoituksella.
Kunnan taloutta tarkastellessa korostetaan kuntakonsernin näkökulmaa kuntalain mukaisesti. Sotkamon kuntakonsernin rakenne on vuonna 2026 nykyisen kaltainen ja uusien, vuonna 2024 aloittaneiden yhtiöiden, toimintaa pyritään kehittämään ja vahvistamaan talousarvio- ja suunnitelmavuosien aikana.
Kokouksessa esitellään talousarvion valmistelun tilanne toimialueittain sekä ehdotus investoinneiksi taloussuunnitelmakautena vuodet 2026-2028.
Oheismateriaali on luottamustoimihenkilöiden luettavissa sähköisen kokouksen puolella.
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman valmistelun tilanteen ja jatkaa talousarvion käsittelyä kunnanhallituksen kokouksessa 2.12.2025.
Kunnanhallitus
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Piia Törhönen-Sirviö, controller Leena Malinen, tekninen johtaja Harri Helenius, hallinto- ja henkilöstöjohtaja Riikka Boren ja kasvatusjohtaja Ville Manninen olivat asiantuntijoina asian käsittelyn aikana ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Piia Määttä poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 16.10.
KHALL 02.12.2025
872/02.02.00/2025
Talousjohtaja ja kunnanjohtaja
Toimintatuottoja arvioidaan kertyvän vuonna 2026 yhteensä 13,2 milj. euroa. Toimintakulujen arvioidaan olevan talousarviovuonna 2026 yhteensä -54,1 milj. euroa. Henkilöstökulut ovat suurin kuluerä -30,5 miljoonaa euroa. Kunta-alan nykyiset virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa 29.2.2028 saakka. Sopimuksen piirissä ovat kaikki kuntien ja kuntayhtymien palkansaajat. Laskennallisia palkankorotuksia on tehty vuoden 2026 talousarvioon 3,5 % . Koko sopimuskauden palkankorotukset tulevat olemaan kumulatiivisesti 9,49 prosenttia, jonka lisäksi otetaan käyttöön uusi palkkauksen kehittämisohjelma vuosille 2026-2028, jonka vaikutus on 1,8 %. Rahoitustuotoissa ja -kuluissa on huomioitu arvio Loisteelta saatavista osingoista, sijoitusvarallisuuden tuloutuksista sekä kunnan tämänhetkisen lainakannan korkokulut ja johdannaissopimusten rahoituskulut.
Vuoden 2026 talousarvion keskeiset luvut ovat:
|
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
Vuonna 2026 tilikauden tuloksen arvioidaan olevan -2,73 miljoonaa euroa alijäämäinen, vuonna 2027 -2,09 miljoonaa euroa alijäämäinen ja vuonna 2028 -1,09 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Vuoden 2026 investoinnit ovat bruttomääräisesti yht. 8,5 milj. euroa, nettoinvestointien ollessa 5,7 milj. euroa.
Uutta pitkäaikaista lainaa suunnitellaan otettavaksi vuonna 2026 yhteensä 10 milj. euroa, vuonna 2027 yhteensä 11 milj. euroa ja vuonna 2028 yhteensä 11 milj. euroa. Lyhytaikaisen lainan lisäyksen suunnitellaan olevan 4,3 milj. euroa vuonna 2026. Lyhytaikaisen lainan määrä pysyy suunnitelmavuosina 16 milj. eurossa. Kunnan kokonaislainamäärän ennustetaan olevan vuoden 2026 lopussa yht. 96,7 milj. euroa.
Oheismateriaali on luottamustoimihenkilöiden luettavissa sähköisen kokouksen puolella.
Lisätietoja asiasta antavat talousjohtaja Piia Törhönen-Sirviö, puh. 040 6740 269 tai piia.torhonen-sirvio@sotkamo.fi ja kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, puh. 044 750 2111 tai mika.kilpelainen@sotkamo.fi ja
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus päättää:
1) esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman.
2) valtuuttaa talousjohtajan ja kunnanjohtajan tekemään lopulliseen talousarviokirjaan mahdolliset vähäiset tekniset korjaukset ja muutokset.
Kunnanhallitus
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |