RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 43
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tiina Tuohimaan oikaisuvaatimus koskien perusopetuksen luokanopettajan viran nro 0004 viranhaltijapäätöstä
SIVLTK 16.04.2026 § 43
327/01.01.01.01/2026
Sivistysjohtaja Sotkamon kuntaan on sähköpostitse toimitettu oikaisuvaatimus 8.4.2026 klo 15.00 koskien kasvatusjohtaja Ville Mannisen tekemää viranhaltijapäätöstä perusopetuksen luokanopettajan virasta nro 0004. Kyseisen viran työskentelypaikka on Leivolan koulussa.
Tiina Tuohimaa on tuonut esille oikaisuvaatimuksessa, että hän on työskennellyt Leivolan koululla kaksi lukuvuotta määräaikaisena ja että hän haki auki tullutta ko. määräaikaista luokanopettajan virkaa maaliskuun haussa. Hän tuo esille, että on kysynyt koulunjohtaja Elisa Komulaiselta, pitääkö hänen hakea myös muita paikkoja ja koulunjohtaja on hänen mukaansa vastannut kieltävästi. Tiina Tuohimaa on tulkinnut, että työt jatkuvat edelleen eikä muita paikkoja tarvitse hakea. Tarjolla olisi ollut myös muita luokanopettajan paikkoja. Hän kertoo, ettei tästä syystä panostanut erityisesti hakemukseen ja siitä jäi mainitsematta digitaidot ja käsityö. Tiina Tuohimaa kokee, että häntä on johdettu harhaan. Hän ei tullut valituksi hakemaansa virkaan eikä myöskään varasijalle.
Tuohimaa kokee, että on tullut syrjityksi valintatilanteessa, koska hänellä on hakemuksessa vaadittu pätevyys ja työkokemusta 26 v. ja hän on tehnyt kehittämistehtäviä Leivolan koulussa ja laajasti yhteistyötä eri tahojen kanssa. Hän on noudattanut kertomansa mukaan digipassia ja käyttänyt sähköistä oppimisympäristöä oppilaiden kanssa. Käsitöissä hän on opettanut sekä pehmeitä että kovia materiaaleja. Haastattelutilanteessa edellä mainituista vaatimuksista kysyttiin vain digiosaamista eikä hänellä ollut tilaisuutta kertoa muista edellä mainituista työnantajan toiveista.
Tiina Tuohimaa on kirjannut Vaatimus-otsikon alle, että toivoo valintapäätöksen perumista ja sen uudelleen tekemistä huomioiden oikaisuvaatimuksessa esitetyt seikat.
Kyseiseen oikaisuvaatimukseen on tullut Tiina Tuohimaalta lisäys 14.4.2026 klo 20.32. Tässä lisäyksessä hän tuo esille, että Sotkamon kunta on saanut Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen kunniamainintana siitä, että kunnassa edistetään lasten oikeuksien toteutumista luomalla turvallinen ympäristö kasvaa ja kehittyä. Hän katsoo, että hänen valintaansa koskeva kielteinen päätös ei tue lapsen oikeuksien huomioimista. Hän tuo esille, että luokka, jossa hän on ollut opettajana viimeiset kaksi vuotta, on siirtymässä yläkouluun vuoden kuluttua ja että heillä on ollut muina vuosina aina eri opettaja. Tiina Tuohimaa tuo esille, että oppilaat olisivat toivoneet, että tuttu ja turvallinen opettaja olisi opettanut heitä vielä viimeisen alakoulun vuoden. Lisäksi hän kertoo, että osa lapsista reagoi asiaan voimakkaasti tuntien surua ja pettymystä. Myös osa vanhemmista on tuntenut huolta ja surua lasten puolesta. Tiina Tuohimaa lisää, ettei hän ole saanut kielteistä palautetta tai moitteita esimieheltään ja hän korostaa, että on hoitanut työnsä tarkasti ja vastuullisesti pyrkien kehittämään lasten viihtyvyyttä ja osallisuutta ohjaamalla koulun kerhoja ja oppilaskuntatoimintaa.
Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi, puh. 044 7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi
Sivistysjohtaja
Ehdotus Sivistystoimen lautakunta keskustelee asiasta ja tekee päätöksen.
Kokouksessa annettu
ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen ja toteaa, että kasvatusjohtaja Ville Mannisen viranhaltijan päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranhaltija ei ole ylittänyt toimivaltaansa, päätöksentekoon ei ole osallistunut esteellisiä henkilöitä eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen.
Lautakunta toteaa myös, että virkaan liittynyt rekrytointiprosessi on ollut Sotkamon kunnan normaalin käytännön mukainen eikä hakuprosessissa ole siten syrjitty ketään. Haastattelutyöryhmän jäsenistä ei ole ollut kukaan hakijana kyseiseen virkaan, ei hyötynyt valinnasta eikä haastattelutyöryhmässä ole toiminut muilla perusteilla esteellisenä pidettäviä henkilöitä. Virka on ollut auki Kuntarekryssä. Haastattelutyöryhmällä on ollut käytettävissään kaikkien hakijoiden hakuasiakirjat ja tiedot hakijoista, koulutuksista ja työkokemuksista, jotka hakijat itse ovat antaneet sähköiseen Kuntarekryn hakemukseen. Haastatteluun päätymisen kriteerit olivat tehtäväkohtainen muodollinen kelpoisuus, riittävä työkokemus ja osoitettu tehtäväkohtainen osaaminen työhistoriassa ja koulutuksessa. Haastatteluun kutsutuille on tehty samat haastattelukysymykset.
Haastattelutyöryhmän tekemä kokonaisarviointi on tehty huomioiden kelpoisuus, riittävä ja oleellinen työkokemus, haastattelu, muut ansiot ja sopivuus. Haastattelutyöryhmän päätösesitys kasvatusjohtajalle oli yksimielinen. Haastattelu- ja kokonaisarvioinnissa valitun ja varalle valitun hakijan koulutus- ja työkokemus sekä haastattelussa esiin tullut tehtäväkohtainen osaaminen vastasivat paremmin hakuilmoituksessa asetettuja painotuksia kuin oikaisuvaatimuksen tekijän esille tuomat ansiot. Arviointi on tehty tasapuolisesti kaikkien haastatteluun kutsuttujen hakijoiden osalta eikä oikaisuvaatimuksessa ole esitetty sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat päätöksen perustuneen syrjiviin tai epäasiallisiin perusteisiin.
Leivolan koulun johtajalta saadun kirjallisen lausunnon mukaan Tiina Tuohimaata ei ole tahallisesti johdettu harhaan ko. viran haussa.
Lautakunta tuo esille, että sillä on ollut käytettävissään oikaisuvaatimus ja sen lisäosa sekä kirjalliset lausunnot kasvatusjohtajalta, haastattelutyöryhmältä, Leivolan koulun johtajalta, ansiovertailu, hakukuulutus, lista hakijoista ja oikaisuvaatimuksen tekijän hakemukset kahteen eri virkaan Leivolan koulussa.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Reetta Sirviö ilmoitti esteellisyydestä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.15-19.07. Reetta Sirviö on osallisuusjäävi asianosaisen läheisenä.
Otteet Tiina Tuohimaa
Leivolan koulu
Koulutoimisto
| Edellinen asia | Seuraava asia |