RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja tekninen lautakunta
Esityslista 29.04.2026/Asianro 45
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Poikkeamislupapäätös
YMPTEKLT 29.04.2026
340/10.03.00.02/2026
Kunta Sotkamo
Kiinteistö Karhuniemi 765-401-51-20
Pinta-ala 1,975 ha
Rakennuspaikan osoite Karhulahdentie
P-koordinaatti 7099040
I-koordinaatti 28513758
Rakennustoimenpide
Vapaa-ajan asuinrakennus 120 krs-m2
Selostus hankkeesta
Hakijan tarkoituksena on rakentaa loma-asunto Teerijärven rannalle aiemmin rakentamattomalle rakennuspaikalle.
Selostus poikkeamisesta
Alueella ei ole asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, joka voi toimia rakennusluvan myöntämisen perusteena (AKL 72.1 §).
Hakemuksen perustelut ja arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista
Teerijärvi on pinta-alaltaan noin 100 hehtaarin kokoinen järvi, jonka rannalle on aiemmin muodostettu kuusi rantarakennuspaikkaa 1990 -luvulla ja 2000 -luvun alussa. Viimeisin uusi rakennuspaikka on muodostettu vuonna 2004. Teerijärven rannalla ei ole kaavallisen tarkastelun tarvetta, eikä sinne voi katsoa kohdistuvan merkittävää rakentamispainetta toteutuneen tai odotettavissa olevan maankäytön perusteella.
Suunniteltu rakentaminen on rakennusjärjestyksen mukaista.
Lisätiedot
Sotkamon kunnan hallintosäännön mukaan poikkeamisluvat
käsittelee ympäristö- ja tekninen lautakunta.
Lausunnot ja naapurien kuuleminen
Naapurit on kuultu, eivätkä he ole vastustaneet hanketta. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen.
Lisätietoja asiasta antaa kaavoittaja Juha Kaaresvirta, puh. 044 750 2144 tai juha.kaaresvirta@sotkamo.fi
Tekninen johtaja
Ehdotus Ympäristö- ja tekninen lautakunta myöntää haetun poikkeamisluvan seu-raavin perustein ja ehdoin:
- Teerijärven rannalla ei ole rakentamispainetta toteutuneen tai odotet-tavissa olevan maankäytön perusteella, eikä Teerijärvelle kohdistu kaavallisen tarkastelun tarvetta
- Suunniteltu rakentaminen on rakennusjärjestyksen mukaista
- Hanke ei ole ristiriidassa AKL 73 §:ssä säädettyjen ranta-alueiden loma-asutusta koskevan yleis- ja asemakaavan erityisten sisältövaatimusten kanssa
- Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteutukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle
- Poikkeaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun, eikä rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista
- Poikkeaminen ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä aiheuta muutoin merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Sovelletut oikeusohjeet
Rakentamislaki 57 §
Sotkamon rakennusvalvonnan taksa ja maksut, kunnanvaltuusto 17.12.2024 § 94
Päätöksen voimassaolo ja jatkotoimenpiteet
Hakijan on hyödynnettävä poikkeamislupa kahden vuoden kuluessa poikkeamisluvan lainvoimaiseksi tulosta (Rakentamislaki 187 §).
Päätöksen antaminen ja siitä tiedottaminen
Päätös annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella rakentamislain 70 §:n mukaisesti. Päätös ja sitä koskeva kuulutus julkaistaan Sotkamon kunnan verkkosivuilla osoitteessa https://www.sotkamo.fi/kunta-ja-hallinto-2/asiointi/ilmoitustaulu/. Tiedonsaannin katsotaan tapahtuneen seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on julkaistu yleisessä tietoverkossa.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hal-linto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedok-sisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitusosoitus on liitteenä.
Maksu
500,00 €
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |