RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 63
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustukset vuonna 2026
KHALL 14.04.2026 § 63
185/02.05.01.02/2026
Toimistopäällikkö ja hyvinvointikoordinaattori
Sotkamon kunnan vuoden 2026 talousarviossa on varattu jaettavaksi 50 000 € yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustuksiin. Avustusten jakamisesta päättää kunnanhallitus.
Kunnanhallitus on päättänyt 17.2.2026 §:ssä 25 ottaa käyttöön yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avusten myöntämisessä arviointiperusteet ja myöntää avustukset arviointiperusteiden pisteytykseen perustuen.
Vuoden 2026 avustustukset ovat olleet haettavissa 9.-20.3.2026 välisenä aikana. Avustusten hakuilmoitus on julkaistu Sotkamo-lehdessä ja kunnan nettisivuilla. Uudistunutta avustusten hakemista sähköisellä lomakkeella ja avustusten pisteytysjärjestelmää on esitelty järjestöillassa 16.2.2026.
Yleishyödyllinen yhteisö on yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai muu juridinen yhteisö, jonka toiminnan yhteiskunnallisen hyödyn tai merkityksen katsotaan olevan niin huomattava, että yhteisö nauttii laajasta verovapaudesta. Tuloverolain 22.1 §:n mukaan yhteisö on yleishyödyllinen mikäli:
- Se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä.
- Sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin.
- Se ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.
Kaikkien em. kolmen ehdon tulee täyttyä yhtäaikaisesti.
Vuoden 2026 toiminta-avustuksien myöntämisen periaatteena on avustaa paikallisia järjestöjä, yhdistyksiä ja yhteisöjä. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Sotkamon kunnan asukkaisiin. Toiminta-avustus on suunnattu järjestöille, jotka toiminnallaan edistävät sotkamolaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Avustuksella tuetaan sellaista järjestötoimintaa, joka edistää kunnan hyvinvointisuunnitelman painopisteitä ja tukee kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta, toimintakykyä ja yhdenveraisuutta.
Avustettavan toiminnan tulee edistää vähintään yhtä seuraavista hyvinvointisuunnitelman painopisteistä:
. Kuntalaisten työ- ja toimintakyvyn edistäminen
. Lapsiperheiden arjen tukeminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen
. Sotkamolaisten mielenterveyden edistäminen ja ehkäisevä päihdetyö
. Turvallinen arki
. Yhteistyön vahvistaminen kunnan, järjestöjen ja Kainuun hyvinvointialueen välillä
. Asukkaiden osallisuuden vahvistaminen ja yksinäisyyden torjuminen
Avustusta vuodelle 2026 hakivat seuraavat yhteisöt:
Avustuksen hakija Haettu avustus €
Hyväntekeväisyysjärjestö Iloksi ry 12 000
Sotkamon Diabetesyhdistys ry 2 000
Sotkamon Karaoke Klubi ry 1 800
Sotkamon Matkailuoppaat ry 1 500
Sotkamon Mielenterveydentuki ry 8 000
Sotkamon Pelastakaa Lapset ry 4 000
Sotkamon Riistanhoitoyhditys ry 1 000
_____________________________________________________________Yhteeensä 30 300 €
Hakemukset on arvioitu ja pisteytetty kunnahallituksen 17.2.2026 §:ssä 25 päättämien arviointiperusteiden mukaisesti. Hakemukset liitteineen sekä vertailutaulukko ja pisteytys ovat oheismateriaalina sähköisen kokouksen puolella.
Lisätietoja toimistopäällikkö Päivi Huotari, puh. 044 750 2212 tai paivi.huotari@sotkamo.fi ja hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen, puh. 040 680 6711 tai kukka-maaria.pyykonen@sotkamo.fi
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus päättää vuonna 2026 myönnettävät yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustukset käytyään kokouksessa kaikki hakemukset läpi.
Vs. kunnanjohtaja
Ehdotus kokouksessa Kunnanhallitus päättää vuonna 2026 myönnettävät yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustukset käytyään kaikki hakemukset läpi.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti vs. kunnanjohtajan ehdotuksesta myöntää vuoden 2026 yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustukset seuraavasti:
Avustusta vuodelle 2026 hakivat seuraavat yhteisöt:
Avustuksen hakija Myönnetty avustus €
Hyväntekeväisyysjärjestö Iloksi ry 10 000
Sotkamon Diabetesyhdistys ry 2 000
Sotkamon Karaoke Klubi ry 1 800
Sotkamon Matkailuoppaat ry 1 500
Sotkamon Mielenterveydentuki ry 8 000
Sotkamon Pelastakaa Lapset ry 4 000
Sotkamon Riistanhoitoyhditys ry 1 000
_____________________________________________________________Yhteeensä 28 300 €
Kunnanhallitus
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kunnanjohtajan ehdotuksen.
Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta avata yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustusten toisen hakuajan 20.4.-4.5.2026. Avustusta voivat hakea ne yleishyödylliset yhteisöt, jotka eivät ole hakeneet avustusta 9.-20.3.2026.
Otteet Yleishyödyllisten toiminta-avustusten hakijat
| Edellinen asia | Seuraava asia |