RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 66
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Eron myöntäminen Sotkamon kunnan luottamustoimista
KHALL 14.04.2026 § 66
309/00.00.01.02/2026
Toimistopäällikkö Pentti Vihanto on lähettänyt 16.3.2026 kunnan sähköisen asioinnin kautta eronpyynnön Sotkamon kunnan kaikista luottamustehtävistä henkilökohtaisten syiden vuoksi.
Pentti Vihanto on Kansallinen Kokoomus r.p:n valtuutettu, sivistystoimen lautakunnan varapuheenjohtaja.
Kuntalain 10 luvun 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntää se toimielin, jonka valitsema luottamushenkilö on. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuuteille.
Lisätietoja asiasta antaa toimistopäällikkö Päivi Huotari, puh. 044 750 2212 tai paivi.huotari@sotkamo.fi
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää eron Pentti Vihannolle kunnavanltuuston jäsenen toimesta sekä sivistystoimen lautakunnan jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta. Ero astuu voimaan heti.
Vs. kunnanjohtaja
Ehdotus kokouksessa Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää eron Pentti Vihannolle kunnavanltuuston jäsenen toimesta sekä sivistystoimen lautakunnan jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta. Ero astuu voimaan heti.
Kunnanhallitus
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kunnanjohtajan ehdotuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |