Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 05.05.2026/Asianro 85


 

 

Valtuustoaloite / Vuokatti-Kontiomäki -radan sähköistys ja liikenneratkaisujen varmistaminen sekä muiden infraratkaisujen valmistelu ja vaikuttaminen

 

KHALL 05.05.2026     

186/00.02.00/2026  

 

Kunnanjohtaja 

Hallintosäännön 19. luvun 161 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Kuntalaissa ei säädetä valtuutetun tai muun luottamushenkilön aloiteoikeudesta. Valtuutettu saa vireille asioita tekemällä valtuustoaloitteen.

 

Kuntalain 23 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Asian vireilletulo / aikaisempi käsittely:

Kunnanvaltuusto 28.4.2026 § 34

Liite

 

Ajalla 1.1.-30.6.2026 saapuneet valtuustoaloitteet käsitellään kunnanhallituksen ja -valtuuston marraskuun 2026 kokouksissa.

 

Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, puh 044 750 2111 tai sähköpostitse mika.kilpelainen@sotkamo.fi

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus

1) päättää lähettää valtuustoaloitteen hallinnon ja ympäristö- ja tekniselle toimialalle valmisteltavaksi. Vastuuvalmistelijoina toimivat kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen ja tekninen johtaja Harri Helenius.

2) päättää, että vastaus valtuustoaloitteeseen valmistellaan kunnanhallituksen marraskuun 2026 kokoukseen.

 

Kunnanhallitus

Päätös