RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistystoimen lautakunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 132
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Sotkamon lukion työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029
SIVLTK 20.11.2025 § 99
Kasvatusjohtaja Lukiolaissa (714/2018) ei ole määritelty lukuvuoden työ- ja loma-aikoja. Lukiossa on kuitenkin noudatettu perusopetuksen työ- ja loma-aikoja. Perusopetuksen virallinen lukuvuosi alkaa 1.8. ja oppilaiden koulutyö käynnistyy elokuun puolivälin tienoilla. Koulun alkamispäivän ratkaisee päätöksellään opetuksen järjestäjä. Lukuvuoden koulutyö päätetään kaikissa kouluissa lain mukaan viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Muuten opetuksen järjestäjät voivat itsenäisesti päättää koulujen työ- ja loma-ajoista.
Esitys Sotkamon lukion työ- ja loma-ajoiksi lukuvuosille 2026-2029:
Lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2026-2027
Syyslukukausi 12.8.-22.12.2026 (yhteensä 91 työpäivää)
syysloma: 12.-18.10.2026 (vko 42)
työpäivä: lauantai 24.10.2026
itsenäisyyspäivä: sunnuntai 6.12.2026
joululoma: 23.12.2026-6.1.2027
Kevätlukukausi 7.1.-5.6.2027 (yhteensä 98 työpäivää)
loppiainen: keskiviikko 6.1.2027
talviloma: 8.-14.3.2027 (vko 10)
pääsiäinen: 26.3-29.3.2027
vappu: lauantai 1.5.2027
helatorstai: 6.5.2027
vapaapäivä: perjantai 30.4.2027
vapaapäivä: perjantai 7.5.2027
Lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2027-2028
Syyslukukausi 11.8.-22.12.2027 (yhteensä 91 työpäivää)
syysloma: 18.-24.10.2027 (vko 42)
työpäivä: lauantai 30.10.2027
itsenäisyyspäivä: maanantai 6.12.2027
joululoma: 23.12.2027-9.1.2028
Kevätlukukausi 10.1.-3.6.2028 (yhteensä 96 työpäivää)
loppiainen: torstai 6.1.2028
talviloma: 6.-12.3.2028 (vko 10)
pääsiäinen: 14.-17.4.2028
vappu: maanantai 1.5.2028
helatorstai: 25.5.2028
vapapäivä: perjantai 26.5.2028
Lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2028-2029
Syyslukukausi 9.8.-22.12.2028 (yhteensä 93 työpäivää)
syysloma: 16.-22.10.2028 (vko 42)
työpäivä: lauantai 28.10.2028
itsenäisyyspäivä: keskiviikko 6.12.2028
joululoma: 23.12.2028-7.1.2029
Kevätlukukausi 8.1.-2.6.2029 (yhteensä 95 työpäivää)
loppiainen: lauantai 6.1.2029
talviloma: 5.-11.3.2029 (vko 10)
pääsiäinen: 30.3.-2.4.2029
vappu: tiistai 1.5.
helatorstai: 10.5.2029
vapaapäivä: maanantai 30.4.2029
vapaapäivä: perjantai 11.5.2029
Lisätietoja asiasta antaa kasvatusjohtaja Ville Manninen, p. 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi.
Kasvatusjohtaja
Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä Sotkamon lukion työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029 esityksen mukaisesti.
Sivistysjohtaja
Kokouksessa annettu
ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä Sotkamon lukion työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029 esityksen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kasvatusjohtaja Ville Manninen toimi asiantuntijana tämän asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Puheenjohtaja määräsi pidettäväksi tauon klo 19.09-19.15.
Otteet Sotkamon lukio
Koulutoimisto
SIVLTK 24.09.2026
915/12.02.00/2025
Kasvatusjohtaja
Sotkamon lukiossa pidetään lukion urheilijoiden ja yleislinjan opiskelijoiden vanhempien tapaamispäivä syksyisin. Osa vanhemmista tulee Sotkamoon todella kaukaa ja he ovat toivoneet, että tähän päivään varataan kunnolla aikaa koulun ja valmennuksen toiminnan monipuoliseen esittelyyn sekä keskusteluihin eri osa-alueilla vanhempien ja koulun henkilökunnan välillä. Lukion opiskelijat osallistuvat kyseisenä lauantaina taksvärkkiin tai suorittavat työpäivän tehtävät itsenäisenä työnä.
Sivistystoimen lautakunta on hyväksynyt aiemmin esityksen, jonka mukaan vanhempien tapaamispäivä on lauantai 24.10.2026 ja se on samalla koulun työpäivä. Työpäivän siirtäminen lauantaille 14.11.2026 mahdollistaisi kaikkien urheilulajien opiskelijoiden huoltajien tapaamisen samana päivänä, mikä ei ole mahdollista lauantaina 24.10.2026.
Lisätietoja asiasta antaa kasvatusjohtaja Ville Manninen, p 0447502298 tai ville.manninen@sotkamo.fi.
Sivistysjohtaja
Ehdotus
Sivistystoimen lautakunta päättää muuttaa Sotkamon lukion työ- ja loma-aikoja lukuvuonna 2026-2027 lisäämällä työpäivän lauantaille 14.11.2026 ja poistamalla työpäivän lauantailta 24.10.2026.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |