Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 17



 

 

Ilmoitusasiat

 

KVALT 27.02.2024 § 17  

    

Kunnanvaltuuston 

puheenjohtaja Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen seuraavat ilmoitusasiat:

 

Kunnanvaltuusto

Päätös Kokouksen alussa, §:n 11 käsittelyn jälkeen, uusi pelastusjohtaja Juha Saario vieraili valtuuston kokouksessa.

Valtuuston puheenjohtajalle annettiin kaksi valtuustoaloitetta:
Varhaisen lukutaidon ja lukemisen kulttuurin kehittäminen, Sami Mähösen aloite, liite 5.
Toimenpiteitä oppilasmäärän lisäämiseksi Pohjavaaran koululla, Keskustan valtuustoryhmän aloite, liite 6.

Jouko Korhonen kertoi TE2025 uudistuksen etenemisestä, vierailusta Kuhmon Taitotehtaaseen ja Konstankujan investoinnin etenemisestä.

Puheenjohtaja ilmoitti, että seuraava valtuuston kokous pidetään tiistaina 26.3.2024 klo. 17 valtuustosalissa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja ja talousjohtaja poistuivat kokouksesta klo. 19.18, Jani Komulainen poistui kokouksesta (etäyhteys) klo. 19.32.