Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 102


heja 291122 ylimmän johdon tva ja työaika

 

Johdon TVA ja työaikamääräykset

 

376/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 29.11.2022 § 102

 

 Lohjan kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää kaupunginavaltuuston ja kaupunginhallituksen valitsemien viranhaltijoiden virkasuhteen ehdoista, huomioiden lainsäädännössä mahdollisesti asetetut kelpoisuusehdot sekä päättää valtuuston, kaupunginhallituksen sekä kaupunginjohtajan valitsemien viranhaltijoiden palkantarkistuksista. 

 

 Ylimmän johdon TVA on tarkistettu edellisen kerran vuonna 2016. Kaupungin organisaation uudistuessa 1.1.2023 alkaen eräiden johtavien viranhaltijoiden virkajärjestelyissä tapahtuu muutoksia.

 

 Aluehallintovirasto on ylimpään johtoon kohdistuneessa tarkastuksessaan kiinnittänyt työantajan huomion siihen, että ylimmän johdon vastuut ja tehtävänkuvat sekä työaikalain mukaiset määrittelyt eivät ole kaikilta osin olleet ajantasaiset. Henkilöstöjaostolle esitetään, että ylimmän johdon palkkausta tarkistaessaan se päättää päätösvaltaansa kuuluvista ylimmän johdon muista palvelussuhteen ehdoista.  

 

Työaikalain 2 § 1 momentin ja 2 momentin 1 kohdan mukaan työaikalakia ei sovelleta työntekijään, jonka työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan, kun kyse on työstä, jota siihen kuuluvien tehtävien ja muutoin työntekijän aseman perusteella on pidettävä yrityksen, yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai tällaiseen johtamistehtävään rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä.

 KVTES:n työaikaluvun 21 § ja palkkausluvun 17 §:n mukaan johtavassa asemassa olevat viranhaltijat (ylin johto) ovat liukuvan työajan ulkopuolella eikä heille suoriteta kvtes:n mukaisia työaikakorvauksia (ns. kokonaistyöaika), ellei toimivaltainen viranomainen harkitse sitä kohtuulliseksi.

 

 KVTES:n palkkausluvun III mukaan työaikamääräyksiä sovelletaan työaikalain alaisiin työntekijöihin ja viranhaltijoihin. 21 § 1 mom. mukaisia työaikakorvauksia (lisä-, yli-, ilta-, yö-, vuoro-, lauantai- ja sunnuntaityön sekä varallaolon korvaamista koskevia sopimuksen määräyksiä) ei sovelleta viranhaltijaan, jonka säännöllistä työaikaa ei ole määritetty eikä (2 mom) kunnanjohtajalle, apulaiskunnanjohtajalle tai vastaavassa asemassa olevalle eikä kuntayhtymän johtavalle viranhaltijalle eikä kunnan tai kuntayhtymän liikelaitoksen tai toimialan/viraston/tulosalueen johtoryhmän jäsenelle eikä tulosyksikön johtajalle, joka hoitaa pääasiallisesti hallinnollisia tehtäviä tai tulosyksikön hallinto- tai talousjohtajalle, jollei toimivaltainen viranomainen harkitse sitä kohtuulliseksi. Em. määräyksen soveltamisohjeen mukaan johtavassa asemassa olevan viranhaltijan/työntekijän tehtävien luonne on sellainen, ettei työajan käyttöä yleensä voida valvoa tai työajan käytön tarkka valvonta ei ole tarkoituksenmukaista.

Ehdotuksena on, että paikallisesti sovitaan, että ylimmän johdon osalta noudatetaan ohjaavasti toimistotyöaikaa. Ylimmällä johdolla on velvollisuus seurata ja tasata tuntikertymää ja oikeus saada pitää palkallisia vapaapäiviä korvauksena ylimääräisistä työtilaisuuksista (esim. ilta- ja viikonlopputilaisuudet) tai jotka ovat erityisen työllistäviä. Vapaat hyväksyy kaupunginjohtaja. Työajan kertymää voi seurata haluamallaan tavalla. Mikäli seuranta tapahtuu digitaalisesti työajanseurantajärjestelmällä, seuranta ei kata liukuvan työajan mukaista saldokertymää.

Ylimmän johdon TVA ja siitä johdetut palkat päivitetään siten, että vain kaupunginjohtaja on johtajasopimuksensa mukaisesti kokonaispalkassa. Muiden ylimpien johtajien palkat ovat tehtäväkohtaisia palkkoja. Palkkoja tarkistetaan siten, että ne ovat kilpailukykyisiä ja oikeassa suhteessa alaisten palkkoihin.  

KVTES:n palkkausluvun 17 §:n mukaan sen estämättä, mitä sopimuksessa muutoin on määrätty, kunnan viranomainen voi harkintansa mukaan päättää työnantajaa edustavien viranhaltijoiden palkasta ja palkan määräytymisperusteista. Palkkausluvun 8 §:n 1 momentin soveltamisohjeen mukaisesti työnantajan pitää huolehtia siitä, että palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien tehtäväkohtaiset palkat ovat oikeassa suhteessa niihin palkkahinnoittelukohtiin kuuluvien tehtäväkohtaisten palkkojen kanssa, joita voidaan käyttää viiteryhmänä. Palkkahinnoittelun ulkopuolisista viranhaltijoista ja työntekijöistä voidaan tarvittaessa muodostaa omia ryhmiä tehtävien vaativuuden arviointia varten, kun kyseessä on samankaltainen työ. 9 §:n mukaisesti viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa määrättäessä tai siitä sovittaessa tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti tehtävien vaativuus.

Yhteistoimintalain mukainen käsittely on pidetty torstaina 24.11.2022.  Ylimmän johdon edustajat sekä käsittelyyn osallistunut henkilöstöjärjestöjen edustaja ovat yksimielisiä henkilöstöjaostolle esitettävästä päätösehdotuksesta.

Liite Ehdotus ylimmän johdon TVA:ksi 1.1.2023 alkaen

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan ylimmän johdon TVA:n siten, että se tulee voimaan 1.1.2023.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Tiedoksi asianosaisille 

 Hr-tiimi, hr-intrassa julkaistavaksi 

 Palkkatiimi

 Lohja Rekry

------------------------------------