RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 103
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Paikallinen työ- ja virkaehtosopimus vaatehuoltorahan maksamisesta Lohjan kaupungissa
1011/01.00.01/2022
Yhteistyötoimikunta 15.11.2022 § 91
Kunta-alalla on kaikista maamme sopimusaloista laajimmat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen. Kunnallinen pääsopimus mahdollistaa paikallisen työ- ja virkaehtosopimuksen tekemisen, mikäli siihen on paikallisista erityisolosuhteista aiheutuva perusteltu syy. Paikallinen sopimus ei edellytä liittotason hyväksyntää, vaan paikalliset osapuolet ratkaisevat sopimuksen teon tarpeellisuuden.
Paikallisella virka- ja työehtosopimuksella voidaan poiketa valtakunnallisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksistä. Paikallisesti voidaan sopia niistä valtakunnallisten virka- ja työehtosopimusten määräyksistä, joiden osalta paikallista sopimusmahdollisuutta ei ole erikseen rajoitettu.
Vuoden 2023 alusta voimaan tulevan sote-uudistuksen vuoksi työnantaja on irtisanonut kaikki voimassa olevat paikalliset virka- ja työehtosopimukset siten, että ne päättyvät 31.12.2022.
1.1.2023 alkaen voimaan tulevat Lohjan kaupunkia koskevat paikalliset virka- ja työehtosopimukset on neuvoteltu uudelleen.
Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä paikallisen virka- ja työehtosopimuksen sisällöstä.
Liite Ehdotus virka- ja työehtosopimukseksi vaatehuoltorahan maksamisesta
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää
1. hyväksyä omalta osaltaan ehdotuksen paikalliseksi virka- ja työehtosopimukseksi ja
2. esittää henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi ehdotetun paikallisen virka- ja työehtosopimuksen siten, että se astuu voimaan 1.1.2023.
Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Henkilöstöjaostolle hyväksyttäväksi
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 29.11.2022 § 103
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä paikallisen virka- ja työehtosopimuksen vaatehuoltorahan maksamisesta Lohjan kaupungissa siten, että se astuu voimaan 1.1.2023.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Hr-intrassa julkaistavaksi
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |