Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 106


JHL_ajankäyttö

 

Paikallinen virka- ja työehtosopimus JHL:n luottamusmiesten määrästä ja ajankäytöstä Lohjan kaupungissa

 

1011/01.00.01/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 29.11.2022 § 106

 

                                           Kunta-alalla on kaikista maamme sopimusaloista laajimmat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen. Kunnallinen pääsopimus mahdollistaa paikallisen työ- ja virkaehtosopimuksen tekemisen, mikäli siihen on paikallisista erityisolosuhteista aiheutuva perusteltu syy. Paikallinen sopimus ei edellytä liittotason hyväksyntää, vaan paikalliset osapuolet ratkaisevat sopimuksen teon tarpeellisuuden.

 

                                           Paikallisella virka- ja työehtosopimuksella voidaan poiketa valtakunnallisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksistä. Paikallisesti voidaan sopia niistä valtakunnallisten virka- ja työehtosopimusten määräyksistä, joiden osalta paikallista sopimusmahdollisuutta ei ole erikseen rajoitettu.

 

                                           1.1.2023 alkaen voimaan tulevat Lohjan kaupunkia koskevat paikalliset virka- ja työehtosopimukset on neuvoteltu uudelleen.

 

                                           Luottamusmiesten ajankäytöstä sovitaan paikallisella virka- ja työehtosopimuksella. Paikallisesti sovitaan myös luottamusmiesten lukumäärästä, tehtäväjaosta sekä heidän asettamisestaan eri hallintokuntiin tai muihin toimintayksiköihin. Lukumäärästä ja toimialueesta sovittaessa otetaan huomioon kunnan tai muun yksikön koko, niissä harjoitettavan toiminnan luonne ja laajuus, sovellettavien virka- ja työehtosopimusten lukumäärä, käytössä olevat palkkausjärjestelmät ja palvelussuhdelajit, niistä aiheutuva neuvottelujen tarve sekä yhdistysten ja yhdistyksiin kuuluvien viranhaltijoiden/ työntekijöiden lukumäärä.

 

                                           Työnantajan ja JHL ry:n välinen paikallisneuvottelu on käyty 22.11.2022. Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä paikallisen virka- ja työehtosopimuksen sisällöstä.

 

Liite Ehdotus paikalliseksi sopimukseksi JHL:n luottamusmiesten ajankäytöstä ja määrästä

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen JHL:n ajankäytöstä ja luottamusmiesten määrästä 1.1.2023 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano HR-intrassa julkaistavaksi

------------------------------------