RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 97
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2023
381/01.01.03/2022
Yhteistyötoimikunta 15.11.2022 § 84
Työterveyshuolto laatii yhdessä työnantaja-asiakkaan tai yrittäjän kanssa kirjallisen toimintasuunnitelman, jonka mukaan työterveyshuoltoa toteutetaan. Se on keskeinen osa työterveysyhteistyötä. Toimintasuunnitelma rakentuu työterveyshuoltolain 12§ määritellylle työterveyshuollon sisällölle ja valtioneuvoston asetuksessa (708/2013) määritellyille hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteille.
Vuoden 2023 työterveyshuollon toimintasuunnitelman laatiminen on tapahtunut yhteistyössä asiakkaan ja työterveyshuollon välillä hyödyntäen moniammatillista yhteistyötä sekä työterveyshuollon ohjausryhmän näkemystä. Työterveyshuollon palveluiden painopistealueita suunnitelmakaudella ovat,
- Tavoitteena henkilöstön sairauspäivien määrän vähentäminen, ennaltaehkäistä ennenaikaista eläköitymistä työterveysyhteistyötä ja toimintatapoja kehittämällä: sairauspoissaolojen aktiivinen seuranta, työntekijöiden varhainen tukeminen, korvaavan työn käytön lisääminen, työhyvinvointiin panostaminen yhteistyössä työterveyden kanssa.
- Lähiesihenkilöiden ja johdon työssä jaksamisen tukeminen: esihenkilöiden oman terveyden ja työkyvyn tuki sekä esihenkilöiden ammattitaidon tukeminen ja kehittäminen lähiesihenkilönä.
- Työuupumuksen ja mielenterveyshäiriöiden varhainen tunnistaminen. Työpaikoilla varhainen tuki. Työterveyshuollon nykyisten palveluiden lisäksi ryhmämuotoisen tuen käyttöönotto (työuupumusryhmät).
Vuoden 2023 toimintasuunnitelmassa on huomioitu Lohjan kaupungin toimialojen ja työterveyshuollon välisen tilannekuvan rakentamiseen ja vaikuttavuuden arviointiin liittyvä toiminnan tehostaminen. Lohjan kaupungin, työterveyshuollon ja KEVAn yhteistyötä tiivistetään keskinäisillä tapaamisilla.
Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö Janne Keto (janne.keto@lohja.fi)
Liite Työterveyshuollon toimintasuunnitelma
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösehdotus 1. hyväksyy työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuodelle 2023 omalta osaltaan ja
2. merkitsee tiedoksi, että suunnitelma viedään henkilöstöjaoston hyväksyttäväksi 29.11.2022 kokoukseen
Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Henkilöstöjaostolle hyväksyttäväksi
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 29.11.2022 § 97
Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö, Janne Keto, janne.keto@lohja.fi
Liite Työterveyshuollon toimintasuunnitelma
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuodelle 2023.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Hr-intrassa julkaistavaksi
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |