Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 154


 

Talouden toteutuminen/3. osavuotisraportti

 

138/02.02.00/2022

 

Kaupunginhallitus 07.11.2022 § 345

 

 Elinvoiman ja hyvinvoinnin toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Kaupunginhallituksen arvioitavaksi tuodaan toimialojen kuukausittaiset talousraportit koosteena, johon lisätään muut tulokseen vaikuttavat tekijät. Lisäksi talousraportissa arvioidaan investointien ja rahoituksen toteumaennuste.

Vuoden 2022 3.neljänneksen 78,5 % ja investointimenojen 41,8 %. Käyttötalouden tuottoja on talousarvioon kertynyt 78,3 % ja investointiosan tuloja on kirjattu 79,4 %. Käyttötalouden toimintakate on 78,4 % eli 3,4 % yli tasaisen käytön (75,0 %). Tuottojen toteutumaa nostaa saadut tuet ja avustukset, yhteensä n. 8,3 milj. euroa, josta lasten, nuorten ja perheiden palvelualueen osuus n. 4,95 milj. euroa ja ikääntyneiden palvelualueen osuus 1,1 milj. euroa. Kuluissa korkeimmat toteutumaprosentit palveluiden ostoissa (82,9 %), henkilöstökuluissa (75,4 %) ja muissa toimintakuluissa (75,4 %). Palveluiden osalta menototeutumaa nostaa erikoissairaanhoidon lokakuun 5,7 milj. euron laskun kirjautuminen syyskuulle. Jos tämä vähennetään syyskuun toteutumasta, on palveluiden ostojen toteuma 78,5 %.

Palveluiden ostoissa suurimmat käyttöprosentit ovat
- asiakaspalveluiden ostoissa: lastensuojelussa 108,2 % ja ikääntyneiden palveluissa 81,3 % sekä erikoissairaanhoidossa 81,8 % (10 kk laskutus)
- rakennusten ja aluiden kunnossapitopalveluissa 103,7 %
- sosiaali- ja terveyspalveluissa 102,2 % (koronakustannukset)

Muihin toimintakuluihin on kirjautunut tilaelementtien vuokria myös loka-joulukuun osalta.

Käyttötalouden talousarvioon on tehty tammi-kesäkuun aikana seuraavat muutokset:
- Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta hyväksyi, että lasten, nuorten ja perheiden palvelualueen toimintatuottoihin ja -kuluihin sisällytetään eri hankkeille ja projekteille myönnetyt avustukset yhteissummaltaan 2 018 610 euroa toimintakatteen säilyessä ennallaan.

Toimialakohtaiset toimintakatteen toteutumat:

- Elinvoima kaikki tuotot ja kulut 21,9 %, ulkoiset erät 52,0 %
- Hyvinvointi kaikki tuotot ja kulut 79,3 %, ulkoiset erät 79,4 %
- Konsernipalvelut kaikki tuotot ja kulut 62,4 %, ulkoiset erät 69,3 %

Koronakustannuksia on kertynyt tammi-syyskuulta yhteensä 2,8 milj. euroa, joka kohdentuu lähes kokonaan hyvinvointi-toimialalle. Näihin kustannuksiin ei ole määrärahavarausta.

Vuonna 2022 sosiaali- ja terveydenhuollon covid-19-kustannuksiin liittyvät korvaukset kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaan maakunnalle toteutetaan valtionavustuksilla. Vuoden 2022 kustannukset korvataan täysimääräisesti.

Koko vuodelle 5,8 milj. euroa talousarviota enemmän. Valtionosuuksia puolestaan arvioidaan kertyvän 0,6 milj. euroa enemmän talousarvioon verrattuna.

Edellä mainituilla arvioilla vuosikatteeksi muodostuisi 24,0 milj. euroa, kun alkuperäisessä talousarviossa vuosikate on 20,1 milj. euroa, verrattuna ennusteeseen talousarvion ennustettu vuosikate on 3,9 milj. euroa parempi. Arvion toteutumisen kannalta kriittisimmät tekijät liittyvät palveluiden ostoihin lastensuojelussa ja ikääntyneiden palveluissa. Erikoissairaanhoidon osalta alijäämän kattaminen on arvioitu 4,68 milj. euroksi Husin ennakkotiedon mukaisesti.

Lohjan kaupungin alkuperäisessä talousarviossa nettoinvestoinnit ovat 31,95 milj. euroa ja valtuusto on päättänyt muuttaa investoinneille osoitettuja määrärahoja 10 940 000 eurolla vuodelta 2021 siirtyneiden hankkeiden loppuunsaattamiseksi. Investointien toteutuma-arvio on 22,5 milj. euroa.

Vuodelta 2021 toteutumattomien tai kesken jääneiden investointien siirtämisellä sekä tulorahoituksen muutoksella arvioituna kaupungin lainamäärä ei kasvaisi. Alkuperäisessä talousarviossa ennakoitiin lainamäärän kasvavan 11,3 milj. euroa.

Lautakunnat ovat tuoneet talousarvion lisäystarpeensa kaupunginhallitukselle syyskuussa. Kaupunginhallitus merkitsi lisäystarpeet tiedoksi. Elivoima-toimialan lisäystarve 780 000 euroa saataneen katetuksi toimialan sisältä. Hyvinvoinnin osalta tilannetta tarkastellaan vielä uudelleen, kun erikoissairaanhoidon maksuosuudet varmistuvat. Mikäli määrärahan lisäyksiä tarvitaan, tuodaan ne valtuuston käsittelyyn viimeistään joulukuussa.

Osavuosiraportissa esitellään toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen ja talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteutuminen tammi-syyskuulta 2022. Toiminnallisten tavoitteiden seurannalla arvioidaan, miten kaupunginvaltuuston talousarviossa hyväksymiä sitovia tavoitteita ja toimenpiteitä on toteutettu ko. aikana.

 

Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kaupungin 2022 talousarvion toteumaraportti tammi-syyskuulta
- Lohjan Vuokra-asunnot Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Kiinteistöt Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntakeskus Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntahallit Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Energiahuolto Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Osavuotisraportti lyhennelmä

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vt. Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä osavuosiraportin tiedoksi sekä kehottaa lautakuntia sopeuttamaan toimintansa vuoden 2022 määrärahaan niillä toimenpiteillä ja tulosalueiden välisillä siirroilla, jotka ovat viranhaltijoiden ja lautakuntien päätettävissä. Määrärahoissa pysymiseen vaikuttavat periaatteelliset ja palvelujen muuttamista edellyttävät ratkaisut on saatettava välittömästi kaupunginhallituksen ja valtuuston ratkaistavaksi;

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä vuoden 2022 talousarvion toteutumisen osavuosiraportin tiedoksi.

3. tarkastaa kaupunginhallituksen kokouspöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

Talousjohtaja Raija Lindroos saapui kokoukseen klo 16.00 tämän asian käsittelyn alkaessa.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 14.12.2022 § 154

 

 

Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kaupungin 2022 talousarvion toteumaraportti tammi-syyskuulta
- Lohjan Vuokra-asunnot Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Kiinteistöt Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntakeskus Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntahallit Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Energiahuolto Oy 3. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Osavuotisraportti lyhennelmä

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä vuoden 2022 talousarvion toteutumisen osavuosiraportin tiedoksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------