Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 15


 

Perhekeskuksen ehkäisevän perhetyön ja kotipalvelun vastaavan ohjaajan tehtävän muuttaminen viraksi

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 27.01.2022 § 7

 
Perhekeskuksen ehkäisevän perhetyön ja kotipalvelun lähiesihenkilönä toimii vastaava ohjaaja. Vastaava ohjaaja valmistelee kotipalvelupäätökset, jotka perhekeskusten päällikkö hyväksyy.

Sosiaalihuoltolain mukaisesti on tarkoituksenmukaista, että sosiaalialan ammattilainen tekee alansa päätökset. Uusi asiakastietojärjestelmä Omni360 osaltaan ohjaa päätöksenteon virtaviivaistamiseen. Omni360:ssä palvelupäätös tulee tehdä saman aikaisesti sen tullessa vireille. Etuna on               asian nopeampi käsittely.

Edellä olevin perusteluin on tarkoituksenmukaista delegoida kotipalvelupäätökset vastaavalla ohjaajalle. Toimenpide edellyttää kuitenkin nykyisen toimen muuttamista viraksi. Lisävastuu huomioidaan saman hinnoittelutunnuksen sisällä siten, että se asettuu kotihoidon vastaavien tasoon. Toimen nykyinen palkka kuuluu hinnoittelutunnukseen 02SOS0303 / alin taso, peruspalkka on 2 860,35 € / kk. Kotihoidon vastaavien hinnoittelutunnus on sama, mutta taso on astetta ylempi, peruspalkka on 3 001,50 € / kk. Kustannusvaikutus on 141,15 € / kk.

Asiasta on käyty tehtävää hoitavan työntekijän kanssa yhteistoimintaneuvottelut joulukuussa 2021.

 

Lisätiedot Nuoriso- ja erityispalvelujen päällikkö, Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi

 

Esitys

Sivistysjohtaja Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää henkilöstöjaostolle, että

1. Perhekeskuksen ehkäisevän perhetyön ja kotipalvelun vastaavan ohjaajan tehtävä muutetaan vastaavan ohjaajan viraksi, ja

2. että muutos astuu voimaan 1.3.2022 alkaen.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano henkilöstöjaosto
perhekeskusten päällikkö Eija Tommila

-----------------------------------

151/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 01.03.2022 § 15

 

 Hallintosäännön 6. luvussa on määräykset henkilöstöasioita koskevasta toimivallasta.

Hallintosäännön 42 § mukaan valtuusto päättää toimialajohtajien ja tulosaluejohtajien vakinaisten virkojen ja työsopimussuhteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä nimikkeen muuttamisesta. Kaupunginhallitus päättää muiden virkojen ja työsopimussuhteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta talousarvion puitteissa. Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää työsopimussuhteiden nimikkeen muuttamisesta talousarvion puitteissa. (Kv 16.6.2021/ 94 §).

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusvaatimuksista päätetään virkaa tai työsopimussuhdetta perustettaessa (hallintosääntö 6. luku § 44).

 

 Vastaavan ohjaajan tehtävässä toimiva henkilö siirtyy perustettavaan virkaan (Laki  kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4 § 3 mom). Henkilö täyttää perustettavan viran kelpoisuusehdot ja on antanut muutokseen suostumuksensa yhteistoimintalain mukaisessa kuulemistilaisuudessa 8.12.2021.

 

 

Lisätiedot Nuoriso- ja erityispalvelujen päällikkö, Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää tehdä kaupunginhallitukselle seuraavan päätösesityksen:

Kaupunginhallitus päättää:

1. että Perhekeskuksen ehkäisevän perhetyön ja kotipalvelun vastaavan ohjaajan tehtävä muutetaan vastaavan ohjaajan viraksi;

2. että vastaavan ohjaajan viran tehtäväkohtainen palkka on 3 001,50 e/kk; sekä

3. että vastaavan ohjaajan viran kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Sosiaalihuoltolain (817/2015) 32 §:n mukaiset kelpoisuudet ja alan asiatuntemus ja riittävä johtamistaito.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle 14.3.