Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 23



 

Paikallinen virka- ja työehtosopimus JYTY Lohja ry:n luottamusmiesten määrästä ja ajankäytöstä Lohjan kaupungissa

 

1011/01.00.01/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 15.11.2022 § 90

 

 Kunta-alalla on kaikista maamme sopimusaloista laajimmat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen. Kunnallinen pääsopimus mahdollistaa paikallisen työ- ja virkaehtosopimuksen tekemisen, mikäli siihen on paikallisista erityisolosuhteista aiheutuva perusteltu syy. Paikallinen sopimus ei edellytä liittotason hyväksyntää, vaan paikalliset osapuolet ratkaisevat sopimuksen teon tarpeellisuuden.

 

  Paikallisella virka- ja työehtosopimuksella voidaan poiketa valtakunnallisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksistä. Paikallisesti voidaan sopia niistä valtakunnallisten virka- ja työehtosopimusten määräyksistä, joiden osalta paikallista sopimusmahdollisuutta ei ole erikseen rajoitettu.

 

  1.1.2023 alkaen voimaan tulevat Lohjan kaupunkia koskevat paikalliset virka- ja työehtosopimukset on neuvoteltu uudelleen.

 

 Luottamusmiesten ajankäytöstä sovitaan paikallisella virka- ja työehtosopimuksella. Paikallisesti sovitaan myös luottamusmiesten lukumäärästä, tehtäväjaosta sekä heidän asettamisestaan eri hallintokuntiin tai muihin toimintayksiköihin. Lukumäärästä ja toimialueesta sovittaessa otetaan huomioon kunnan tai muun yksikön koko, niissä harjoitettavan toiminnan luonne ja laajuus, sovellettavien virka- ja työehtosopimusten lukumäärä, käytössä olevat palkkausjärjestelmät ja palvelussuhde­lajit, niistä aiheutuva neuvottelujen tarve sekä yhdistysten ja yhdistyk­siin kuuluvien viranhaltijoiden/ työntekijöiden lukumäärä.

 

  Työnantajan ja Jyty ry:n välinen paikallisneuvottelu on käyty 1.11.2022. Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä paikallisen virka- ja työehtosopimuksen sisällöstä.

 

Liite Ehdotus paikalliseksi sopimukseksi Jyty ry:n ajankäytöstä ja luottamusmiesten määrästä

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan paikallisen sopimuksen Jyty ry:n ajankäytöstä ja luottamusmiesten määrästä.

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano HR-intrassa julkaistavaksi

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 31.01.2023 § 23

 

 Asia tulee käsitellä uudelleen liitteessä ilmenneen virheellisyyden vuoksi.

Edellisen päätöksen liitteen kohta;
1 § JYTY Lohja ry:n luottamusmiesten määrä on yksi (1) luottamusmies.
Korjattu liitteen kohta:
1 § JYTY ry:n luottamusmiesten määrä on yksi (1) pääluottamusmies ja yksi (1) luottamusmies.

 

Liite Ehdotus paikalliseksi sopimukseksi Jyty ry:n luottamusmiesten määrästä ja ajankäytöstä 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan paikallisen sopimuksen Jyty ry:n ajankäytöstä ja luottamusmiesten määrästä.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi henkilöstösihteeri Wessman
intraan nähtäville

------------------------------------