Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 14


 

Terveystarkastajan viran perustaminen

 

310/01.01.00/2022

 

Ympäristöterveyslautakunta 07.12.2022 § 46

 

Lohjan ympäristöterveyspalvelut vastaa ympäristöterveydenhuollon lakisääteisistä tehtävistä yhteistoiminta-alueella, johon kuuluvat Karkkila, Lohja, Siuntio ja Vihti.

Ympäristöterveyspalveluissa työskentelee tällä hetkellä seitsemän terveystarkastajaa. Etenkin terveydensuojelulain valvonnassa resurssi on ollut riittämätön valvontakohteiden suunnitelmallisen valvonnan toteuttamiseen, tarkastustavoitteet ovat v. 2019-2021 toteutuneet 42-49 %:sti. Ympäristöterveyspalvelut on yhteistoimintasopimuksella sitoutunut tuottamaan kunnille palvelutason, joka täyttää lainsäädännön vaatimukset. Keskusviranomaisten määrittämän valvonnan tavoitetason saavuttamiseksi esitetään uuden terveystarkastajan viran perustamista.  

Perustettavan viran tehtäviin kuuluvat

  • Terveydensuojelulain (763/1994), elintarvikelain (23/2006) ja ulkoilulain (606/1973) mukainen lakisääteinen viranomaisvalvonta.
  • Päätehtävänä terveydensuojelulain ja elintarvikelain mukaiset suunnitelmallisen valvonnan tarkastukset.
  • Ilmoitusten ja hakemusten käsittely.
  • Ympäristöterveydenhuollon tehtävien suunnitteluun ja seurantaan liittyvät tehtävät.
  • Lausuntojen antaminen.
  • Hallintovallan käyttö delegointisäännösten mukaisesti. 

 

 Viran kelpoisuusehtona on korkeakoulututkinto terveydensuojelulain 7 § 3 mom ja elintarvikelain 32 § tai 87 § mukaisesti.

Lohjan kaupungin vuoden 2023 talousarviossa on varattu rahoitus perustettavalle viralle ympäristöterveyspalveluiden toiminnolle.

Viran hinnoittelutunnus on 501020143.

 

Lisätiedot ympäristöterveyspäällikkö Johanna Puro, johanna.puro@lohja.fi

 

Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Puro Johanna

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta päättää esittää henkilöstöjaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle terveystarkastajan viran perustamista 1.1.2023 alkaen.

 

Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 31.01.2023 § 14

 

 

Lisätiedot ympäristöterveyspäällikkö Johanna Puro, johanna.puro@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää tehdä kaupunginhallitukselle seruaavan päätösesityksen:

Kaupunginhallitus päättää perustaa terveystarkastajan viran 1.3.2023 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen 27.2.2023 esityslistalle

------------------------------------