Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 40


 

Opetuspäällikön virkanimikkeen muuttaminen perusopetusjohtajaksi

 

1410/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.02.2023 § 40

 

 Kaupungin organisaatiouudistusta sekä uutta hallintosääntöä on valmisteltu keväästä 2021 alkaen, jolloin kaupunginjohtaja Mika Sivula nimitti valmistelutyötä johtamaan elinvoimajohtajan Pekka Puistosalon ja sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmuksen. Kaupunginhallitus päätti vastaavasti 15.11.2021 374§ perustaa hallintosääntö- ja organisaatiotyöryhmän, jonka tehtävänä oli ohjata ja linjata tulevaa valmistelua. Työryhmän tehtävänä oli luoda päivitetty organisaatiorakenne (ilman sotea) ja siihen liittyvä hallintosääntö kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

 Valmistelutyötä tehtiin systemaattisesti vuoden 2022 ajan ja asia saatiin organisaatiorakenteen osalta päätökseen marraskuussa 2022 ja hallintosäännön osalta joulukuussa 2023. Valmistelutyön yhteydessä käytiin laajoja keskusteluita organisaation eri tasojen tarpeista ja vastuista. Valmistelutyön perusteella luotiin malli, jossa on kaksi toimialaa, neljä tulosaluetta ja kaksitoista tulosyksikköä sekä niiden johtamisperiaatteet. Toimialoja johdetaan oto-periaatteella, tulosalueita johdetaan johtaja -nimikkeella ja tulosyksiköitä päällikkö -nimikkeellä. Valmistelutyön yhteydessä todettiin, että varhaiskasvatuksen tulosyksikköä johtaa varhaiskasvatusjohtaja ja perusopetuksen tulosyksikköä perusopetusjohtaja. Valmistelussa oli ollut myös malli, jossa kummatkin tulosyksiköt olisivat olleet tulosalueita johtuen niiden laajuudesta. Tästä kuitenkin luovuttiin ja päädyttiin neljän tulosalueen tiiviiseen kokonaisuuteen. Valmistelutyön pohjalta aloitettiin valmistella tehtyjen linjauksen perusteella asioita päätöksentekoon.

 

 Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus määrää, että työnantajan on pidettävä henkilöstönsä tehtävänkuvat ajantasaisina. Tehtävänkuvausta ei tarvitse tehdä kaikille henkilöille erikseen, jos henkilöt tekevät samanlaisia tehtäviä. Tehtävänkuvauksen vahvistaa työnantaja.

Tehtävänkuvaus ei ole osa työsopimusta, vaan se kuvaa tehtävän tarkoitusta, olennaista sisältöä sekä keskeisiä tehtäväkokonaisuuksia. Tehtävänkuvan perusteella arvioidaan tehtävän vaativuus. Tehtävän vaativuus arvioidaan tehtävänkuvan perusteella ja määräytyy paikallisen arviointijärjestelmän mukaisesti.

Kaupungin aikaisemmassa organisaatiossa perusopetuksen vastuuhenkilö oli nimetty tulosyksikön mukaisesti kouluikäisten palveluiden palvelupäälliköksi. Vuoden 2021 aikana kyseinen virkanimike muutettiin opetuspäälliköksi.

Kuntaorganisaatioiden vakiintunut käytäntö on, että perusopetuksen palveluista vastaavan henkilön virkanimike on perusopetusjohtaja. Kyseinen nimike on kuntalaisille sekä organisaation ulkopuolisille toimijoille erittäin selkeä ja antaa oikean kuvan virkaan kuuluvista tehtävistä sekä niiden laajuudesta.

 

Lisätiedot sivistysjohtaja, Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Oheismateriaali Perusopetusjohtajan tehtävänkuva

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää tehdä kaupunginhallitukselle seuraavan päätösesityksen:

Kaupunginhallitus päättää muuttaa opetuspäällikön virkanimikkeen perusopetusjohtajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------